Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Selja Ahava

Taivaalta tippuvat asiat

Gummerus 2015. 222 s.

Dramaturgi ja käsikirjoittaja Selja Ahavan romaanissa remontoidaan, kerrotaan satuja, tehdään selkiinnyttäviä muistiinpanoja, kohdataan harvinaisia sattumia, kuollaan, haavoitutaan sekä paikataan surun kostuttamin tilkkein elämän kehikkoa, jaksamista.

Romaanissa on kaksi taloa. Sahanpurutalossa asustavat isä, äiti ja heidän tyttärensä Saara. Rakennus on jatkuvasti remontin alla. Kartanossa elää Annu-täti lampaineen.

Sattuma, kerronnan motiivi, liittyy molempiin. Sahanpurutalon katolta tipahtava jäälohkare surmaa äidin. Täti puolestaan ostaa Kartanonsa jättilottovoitolla. Äidin kuoltua isä ja tyttö muuttavat Annun ja lampaiden luo.

Rakennelma on monitasoinen muistelma- ja selviytymistarina, kiehtovasti satuvertauskuvien pakkaa sekoittava peli elämästä, joka ei ole itsestään selvä. Ei edes tiedottomilla lampailla, joihin Saara ehkä kiintyy juuri siksi, että ne ovat ääripää, joka selkiinnyttää ja suhteellistaa kuvaamattomaksi mahdottoman surun muistoa.

Mutta edes eläimet eivät yhteydessä ihmisiin ole haavoittumattomia. Myös lampaat ja sadut liittyvät onnettomuuksiin (lottopotti voitetaan kahdesti jolloin se näyttää tragedialta). Rakennukset rinnastuvat henkilöihin. Sahanpurutalo purkaa liitoksiaan. Kartano vaikuttaa satuvanhukselta.

Kuvaan kuuluva kummittelu kertoo kuin jotain jääneen toimittamatta maan päällä. Paikoissa ja henkilöissä on aina keskeneräistä. Saaran fantasiavastavoima on Hercule Poirot. Tämä tekisi jopa kuolemaan johtavista sattumista loogisia.

Talot ja huoneet ajattelevat ja kuvastavat asujiensa mieltä ja sen dramaattistakin epätäydellisyyttä. Esineillä on äänet, hajut, ulkonäöt ja ”ruumiinosat”, taloilla luurankonsa ja kehonsa osat. Nekin rikkoutuvat.

Kun särkyneitä paikkoja korjataan, tyypillistä on, että sadut jäävät unien tapaan kesken. Alkavat keskeltä tarinaa. Johtavat poikkeamiin. Siltä näyttää arkielämäkin. Yllätykset muistuttavat sadun ihmeitä, mutta kun ne tapahtuvat, niitä ei voi jatkaa lukemalla, vaan työstämällä koko elämisensä prosessia. Sekään ei tule valmiiksi.

Voi sattua. Jokin on aina rikki, mutta elossa juuri senkin vuoksi. Myös linnanmuuriin muurattu neito voi lävistää seinän, tulla puuksi ja jatkaa mukana tässä paikoittain murtuneessa mutta ylös murtautuvassa, kokonaisuudessa, johon kuuluvat muistot ja yksilössä se, mikä juuri nyt on valmis paitsi särkymään myös paikattavaksi.

Ihmiset rakentuvat ja sortuvat talojen tavoin. Myös dokumentaarisiin tapauksiin viitaten kirja kertoo, että voi sattua mitä tahansa. Salama iskee samaan mieheen viisi eri kertaa.

Ahavan romaani on kiehtova ja osin julma kertomus epävarmuudesta, jota ei osaa ennakoida. Rakenteet korjataan, mutta taivasta ei voi remontoida.

Taivaalta ja salatusta kohdasta päälle tipahtavista asioistakin voi selvitä, vaikka kasvu tekee kipeää ja vaatii hirveästi ponnistusta ja mielikuvitusta.