Shamrain - Isolation

SHAMRAIN

Isolation

Spinefarm
Shamrain vie tunnelmointirockiaan neljännellä levyllään entistä enemmän 1980-luvun alun post punkin ja new waven suuntaan. Entwinesta tuttu laulaja Mika Tauriainen ei ole enää kokoonpanossa mukana, vaan vokaaleista vastaa nykyään aiemmin vain sessiolaulajana mukana ollut Minna Sihvonen.

Tauriainen on komeaääninen laulaja, mutta pelkkien naisvokaalien käyttö tällä levyllä on bändiltä oikea valinta. Ne tuovat orkesterin fiilistelyyn entistä enemmän herkyyttä ja syvyyttä. Biisien temmot ovat nousseet Cure- ja Joy Division -vaikutteiden myötä ja se on vain hyvä asia. Tunnelman luomisessa Shamrain onnistui ennenkin, mutta laahaavat biisit alkoivat helposti koko levyn mittakaavassa kyllästyttää.

Toivottavasti bändi pääsee tällä julkaisulla vihdoinkin metallibändin maineestaan eroon. Metallin kanssa Shamrainilla ei ole koskaan ollut juuri mitään tekemistä. Isolation on fiilikseltään lähempänä esimerkiksi uudemman Anatheman leijailumusiikkia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.