Sinikka Nopola, Tiina Nopola & Linda Bondestam - Simo ja Sonia eli kadonnut Kerava

SINIKKA NOPOLA, TIINA NOPOLA & LINDA BONDESTAM
Simo ja Sonia eli kadonnut Kerava

WSOY 2009. 64 s.
Risto Räppääjä- ja Heinähattu ja Vilttitossu -sarjojen kirjailijapari Tiina ja Sinikka Nopola ovat yhdessä kuvittaja Linda Bondestamin kanssa luoneet inkiväärintuoksuisen kuvakirjan. Intian Keralassa asuva Sonia näkee telkkarista, kuinka keravalainen Simo hiihtää lumessa. Lapset uneksivat toisistaan, ja kuin ihmeen kaupalla Simo ja hänen isänsä voittavat matkan Intiaan.

Hymyhenkinen tarina kertoo ystävyydestä ja rohkeudesta uskoa unelmiin. Kulttuurierot ovat lopulta kovin pieniä, tavoiksi muodostuneita asioita, joiden vankeina etenkin aikuiset elävät. Onneksi lapset ovat ennakkoluulottomia kaikkialla maailmassa.

Tarina on lähes Bollywood-tyylinen nykysatu. Prinsessa ja prinssi saavat toisensa ja elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka - hääparina tosin ovat lasten vanhemmat. Kuvitus on naivistisen veikeää. Graafisessa suunnittelussa hyödynnetään devanagari-aakkosten kirjoitustyyliä ja intialaisia ornamentteja.

Tekijäkolmikolta Nopolat-Bondestam on aiemmin ilmestynyt ilmastonmuutosaiheinen kuvakirja Anna Talven outo viivytys (2008).

RITVA TOIVOLA
Tuomas Karhumieli

Tammi 2009. 260 s.
Lapsenmielisille ja perinteisten satujen ystäville sopii Ritva Toivolan fantasiakirja Tuomas Karhumieli. Tuomas on nuori renkipoika, jonka käsiin päätyy noiduttu karhunturkki. Turkki antaa karhunvoimat, mutta sitä Tuomas ei tiedä, että vähitellen turkki muuttaa kantajansa kontioksi.

Tarina sijoittuu aikaan, jolloin kuljetaan hevosella, ja peikot, maahiset ja haltiat elävät luontevana osana ihmisten arkea. Seikkailu ammentaa aineksia suomalaisesta kansantarustosta ja punoutuu jännittäväksi ja lukemaan himottavaksi kokonaisuudeksi. Tuomaan karhuvuosissa voi nähdä myös kasvavan pojan symbolista etsikkoaikaa kohti miehuutta.

Ritva Toivola on pitkän linjan fantasiakirjailija, joka osaa hyödyntää kerronnassa viehättävää jutustelevaa sävyä. Juuri näin lienee isoisä tai -äiti kietonut pikkukuulijoita tarinan pauloihin pirtin hämärissä silloin ammoin, kun telkkari ei vielä ollut varastanut sadunkertojan manttelia.

TERHI RANNELA
Goa, Ganesha ja minä

Otava 2009. 271 s.
Goa, Ganesha ja minä on jatkoa Terhi Rannelan (s. 1980) edelliselle matkailuaiheiselle nuortenromaanille Amsterdam, Anne F. ja minä (2008).

Tarinoiden päähenkilöinä seikkailevat Kerttu ja Mira, viisitoistavuotias tyttöpari, joka ei häpeä eikä salaile seurusteluaan. Tyttörakkautta on aiemmin kuvannut nuortenkirjallisuudessa varsin luontevasti muun muassa Salla Simukka, mutta Rannela onnistuu uudentamaan tyttökulttuurin kuvausta vielä astetta lisää raikkaalla tyylillään.

Kerttu on pariskunnan hemmotellumpi ja laiskempi osapuoli, bi-tyttö, jonka vastapainona muotia intohimoisesti harrastava Mira toimii hyvin. Päähenkilö on sitten Amsterdamin vaihtunut Kertusta Miraan, jonka kunnianhimoisesta kuvataideharrastuksesta on kiinnostavaa lukea. Tällä kertaa tytöt seikkailevat rantalomalla Intiassa, mutta myös HIV-sairaalassa ja slummeissa piipahdetaan.

Nuortenlehden toimittajana Rannelalla on ote nykytyttöjen kieleen ja ajassa kulkeviin ilmiöihin, mikä välittyy viittauksia viljelevästä tyylistä. Ryppyotsaisesti näihin matkatarinoihin on turha tarttua. Ne ovat aurinkoista 2000-luvun tyttökirjallisuutta, jonka ei kuulukaan piehtaroida ongelmissa. Tiettävästi sarja saa kolmannenkin osan, joka löytänee yhtä vaivattomasti tiensä nuorten lukijoiden luo.

ANNIKA LUTHER
Ivoria

Suom. Raija Rintamäki. Teos & Söderströms 2009. 198 s.
Kuusitoistavuotias Alphonse Sidik perheineen on tullut Suomeen Norsunluurannikolta Togon, Beninin, Ranskan ja Ruotsin kautta. Matematiikanopettaja-isä ja lastenlääkäri-äiti ovat turhaan yrittäneet saada oleskelulupaa Suomesta.

Eräänä marraskuisena yönä perhe karkotetaan maasta. Vain Alphonse onnistuu piilottelemaan poliiseilta. Alkaa jännittävä selviytymistarina, jossa tärkeää osaa näyttelee suomenruotsalainen Una-tyttö.

Annika Luther käsittelee ajankohtaista maahanmuuttajateemaa kiitettävän maanläheisesti. Alphonsen ja Unan erilaisten elinpiirien kautta aihe muodostuu ihmisenkokoiseksi. Sekä Unan että Alphonsen ennakkoluulot samoin kuin rasismi tarjoillaan rivien välissä, ja pääosassa ovat älykkään afrikkalaispojan arjen haasteet räntäsateisessa Pohjolassa.

Luther kertoo asiansa huolellisesti, välillä jopa selittäen, mutta onneksi huumoria unohtamatta. Nuorten välille kehittyvä rakkaustarina on uskottavaa luettavaa.

Ivoria viittaa Norsunluurannikkoon, joka hohtaa Alphonsen muistoissa paratiisina. Riipaisevaksi tarina käy hetkittäin Alphonsen paetessa ankeaa todellisuutta mielikuvitusmaahan. Onnellinen loppu onkin lukijalle tervetullut.

Romaani on ilmestynyt ruotsinkielellä vuonna 2005, ja sen sivuhenkilöistä voi bongata Viktor Blomberg -nimisen pojan, joka seikkailee myöhemmin Lutherin Topelius-palkitussa romaanissa Kirje maan ääriin (2008).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.