Sister Flo - AU

SISTER FLO
AU
Fullsteam Records
Sister Flo julkaisi 2000-luvulla kolme hienoa popalbumia ja katosi sitten kuin maan nielemänä. Lopettamishuhut tuntuivat ymmärrettäviltä, sillä keulakuva Samae Koskinen keskittyi soolouraansa ja muutkin jäsenet hääräsivät omien projektiensa parissa.

Lopettamisen sijaan bändi päätyi kuitenkin huomattavasti omaperäisempään ratkaisuun: se otti rivistöönsä elektronisen musiikin tuottajaguru Jori Hulkkosen ja julkaisi uuden, erittäin kokeellisen levyn.

AU (nimi tarkoittaa tähtitieteessä käytettyä mittayksikköä) on tunnin mittainen musiikillinen tutkimusmatka aurinkokuntamme syövereihin ja ihmismielen saloihin. Kuulokuvaa luodaan etupäässä syntetisaattoreilla, joiden kosminen humina saa aikaan kiireettömän ja pysähtyneen tunnelman. Jotain levyn luonteesta kertoo myös se, että Koskinen pääsee ensimmäisen kerran ääneen noin viidentoista minuutin kohdalla. Kompakteja pophittejä on turha etsiä, nyt rakennellaan suurempia kaaria à la Vangelis ja Jean-Michel Jarre.

AU huokuu sellaista kokeilunhalua ja ennakkoluulottomuutta, jota kuulee liian harvoin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.