Sodankylän elokuvajuhlat käyntiin tänään

Sodankylän viisipäiväiset elokuvajuhlat alkavat tänään. Festivaalin päävieraisiin lukeutuvat ruotsalainen näyttelijä ja ohjaaja Pernilla August, brasilialainen ohjaaja Fernando Meirelles sekä ranskalaisohjaaja Arnaud Desplechin.

Vaativissa oloissa tehtävää iranilaista elokuvaa edustavat Sodankylän tapahtumassa maan elokuvan kärkinimet Mohsen Makhmalbaf, Marzieh Meshkini ja Shahab Hosseini.

Nuoremmasta tekijäpolvesta paikalle saapuvat uuden kokeellisen elokuvan huippunimi Johann Lurf Itävallasta ja Berliinin elokuvajuhlilla kunnostautunut britti Mark Jenkin.

Napapiirille niin ikään saapuu amerikkalainen elokuvantekijä, kriitikko ja festivaalijohtaja Kent Jones.

Carte blanche -sarjassa suosikkielokuviaan esittelee dokumentaristi Pirjo Honkasalo.

 

Elokuva Freukkarien keulakuvasta

 

Sodankylän ohjelmistoon on saatu muun muassa J-P Valkeapään tuore elokuva Koirat eivät käytä housuja. Cannesin elokuvajuhlilla äskettäin esitetyn elokuvan päärooleissa nähdään Pekka Strang ja Krista Kosonen.

Kotimaisista ohjaajista Sodankylässä nähdään myös esimerkiksi Aurora-komedian tekijä Miia Tervo ja Tolkienin elämäkertafilmin Hollywoodissa ohjannut Dome Karukoski.

Ensi-iltansa festivaalilla saa Mikko Mattilan ohjaama elokuva Mystinen metsätyömies, joka kertoo Freud, Marx, Engels & Jung -yhtyeen edesmenneestä laulaja-lauluntekijästä Pekka Myllykoskesta.

Suomalaisista näyttelijöistä tapahtuman saapuvat ainakin Hannu-Pekka Björkman ja Eeva Litmanen.

Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään nyt 34. kerran.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.