Sofokles - Antigone

SOFOKLES

Antigone

Suom. Kirsti Simonsuuri. Like 2011. 111 s.
F riedrich Nietzschen mukaan kreikkalainen tragediankirjoittaja Sofokles (noin 495−406) loi draamansa valon ja laulun jumalan Apollonin suosikkina.

Nietzschelle Sofokleen teokset ovat unenomaisia havaintoja käsittein havaitsemattomasta mutta koettavissa olevasta todellisuudesta - hedelmällisyyden ja runouden jumalan Dionysoksen kosketuksesta, luonnon ja hengen musiikilliseen tapaan valaistuista syvyyksistä ja korkeuksista.

Nietzsche tähdentää, että viihdytyksen tai sijaistodellisuuden sijaan taide ja estetiikka - erityisesti musiikki ja tragedia - ilmentävät kärsimyksen ja hurmion liittoa, vitaalisuutta, elämäntahdon perusteita, dionyysisyyttä.

Moderni ja ajaton

Myytin Antigone asettuu Theeban hallitsijaa Kreonia vastaan. Kreonin hybristä ja maallista valtaa uhmaten nainen hautaa taistelussa kuolleen veljensä Polyneikeen pyhien rituaalien mukaisesti. Kreon tuomitsee Antigonen kuolemaan, mutta menettää samalla läheisimmät ihmisensä ja luhistuu itse.

Tragediassa maallinen kohtaa ylimaallisen. Sofokleeta pidetään yhteiskunnallisena konservatiivina. Tragedian kannalta hänen kunnioituksensa ajatonta perinnettä kohtaan merkitsee kuitenkin radikalismia suhteessa ajalliseen ja totunnaiseen, normeihin, lakiin, valtioon.

Itse asiassa Antigonessa on menossa jumaliin uskova kapina sivistyksellisiä, poliittisia ja ylipäätään maallisia kivettymiä vastaan.

Nimihenkilön kiehtovuuteen sisältyy myös kansalaistottelemattomuus, toisinajattelu, naisen aseman ajaminen, valtaa uhmaava yksilöllinen valinta.

Kirsti Simonsuuren arkinen käännös on avain nykyhetkiseen lukutapaan. Hänen sankarittarensa ei ole edellisten suomennosten tyyliin "neito", vaan "tyttö". Hänen Antigonensa on moderni, arvoituksellinen ja ajaton.

Käännös huomioi mielestäni elävästi myös "kuolemattoman musiikin", hurmoksen, kärsimyksen, dionyysisyyden, jota kuulemme Nietzschen korostavan.

Sofokleeta on usein tulkittu psykoanalyyttisin motiivein. Huomio ei tällöin suuntaudu vain henkilöiden tietoiseen valintaan, vaan myös tiedostamattomaan itseyden toteutumiseen: irrationaaliseen tahtoon, joka ylittää järkevyyden rajat.

Suuri mysteeri

Itsekäs Kreon sitoutuu maalliseen, Antigone aistillisuuden lisäksi yliaistilliseen. Molemmat ihmiset ovat kreikkalaisen tragedian tyyliin jumalien lapsia. He ovat vastakohtaisia tekijöitä myytissä, jonka kautta Sofokles tarkastelee yhteisöllisten ja yksilöllisten etujen ja jumalallisten voimien toisiinsa sovittautumisen mahdollisuutta.

Tapahtumia todistavine ja jumalia ylistävine kuoroineen draama näyttää dynaamiselta rituaalilta. Sofokles kunnioitti aikansa uskonnollista käytäntöä ja eli tasapainoista elämää. Mutta vaikka kuoro koostuu vanhoista miehistä, toimintaa liikuttaa nuori ja kiihkeästi edistysmielinen nainen.

Tragedia on suuri mysteeri. Simonsuuren käännös osaltaan osoittaa, että me intohimoinemme, uskoinemme ja rajoituksinemme yhä elämme noissa salaperäisissä ja vaikuttavissa ihmisyyden ja yli-ihmisyyden voimakentissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.