Franz Schubertin myöhäinen A-duuri-sonaatti alkaa Sonja Fräkin esittämänä juhlavan punnituilla akordeilla. Flyygelin soinnin hän muovaa harvinaisen selkeäksi ja tasapainoiseksi. Säveltäjinä erityisen läheisten Schubertin ja Franz Lisztin pianosatsissa hänen motorinen valmiutensa ei vaikuta tuntevan minkäänlaisia rajoja.
Sonaatin 2. osa (Andantino) etenee korostetun apeana. Sen myrsky ja kiihko -tyylisessä sivujaksossa Fräki osoittaa pystyvänsä myös improvisatoriseen maalailevuuteen.
Kolmannen, Scherzo-osan eri rekisterien väliset hypyt sujuvat ilveilevän tehokkaasti, ja Rondo-finaalin vaihtelevat tunnelmat nivoutuvat valloittavaksi jatkumoksi.
Lied-mestarin klassikot Gretchen rukin äärellä ja Laulu laineilla taiteilija saa hengittämään nämä pianoversiot sepittäneen Lisztin oman musiikin tavoin. Csárdás-musiikin inspiroimista Lisztin Unkarilaisista rapsodioista kuullaan numero 13 ja levyn päätteeksi numero 12.
Näissä kahdessa romantiikan ajan pianismin huikentelevimmassa näytteessä Fräki vakuuttaa iskukykyisenä kuvioteknikkona, jolta sen vähänkin kilpajuoksuhenkiset aihelmat saavat vinhaa kyytiä. Sen sijaan hitaampia taitteita vaivaa paikoin fraseeraukseltaan akateeminen yllätyksettömyys.
Jos luet kommentteja tai kirjoitat niitä, muut käyttäjät voivat nähdä, milloin olet kirjautuneena palveluumme. Jos haluat, etteivät muut näe paikallaoloasi, voit estää sen asetuksista. Jos haluat vaihtaa nimimerkkiäsi, voit tehdä sen täältä.