Spring Breakers

Huippulahjakas yhdysvaltalaisohjaaja Harmony Korine löysi varhain oman tyylinsä ja aiheensa. Korine oli vain 24-vuotias, kun hän ohjasi esikoiselokuvansa Gummon (1997), joka on hämmentävä kuvaus tornadon tuhoaman pikkukaupungin arjesta ja syrjäytyneestä nuorisosta. Jo siinä hän hylkäsi perinteisen tarinallisuuden ja yhdisti dokumentaarisen realismin sirkusmaiseen karnevalismiin.

Gummoa seurasi Julien Donkey-Boy, joka on vaikuttavan sekava kuvaus skitsofreenikon elämästä todella oudossa perheessä. Mister Lonely on kepeä komedia imitaattoreista ja Trash Humpers sekopäinen vale-dokumentti kolmen sosiopaatin häiriintyneistä leikeistä.

Uusin elokuva Spring Breakers on tehnyt Korinen nimeä tunnetuksi taidepiirien ulkopuolella. Se on menestynyt yllättävän hyvin lippuluukuilla.

Myös kriitikot ovat elokuvasta pitäneet. Kritiikeistä ei selviä, mikä elokuvassa on niin onnistunutta. Yleisesti vain toistellaan, että Spring Breakers kuvaa ”vaikuttavasti päähenkilöittensä tyhjää mielenmaisemaa”. Elokuvan musiikkivideomaista visuaalisuutta on kiitelty.

Kuvaaja Benoit Debie onkin tehnyt hyvää työtä täyttäessään kuvat neonhehkuisella hämärällä, joista kimmeltävä glitter-maailma välkehtii painajaismaisen tylynä.

Hetken sitä jaksaa ihastella. Sitten käy ilmi, että Korine vain toistaa yhtä ja samaa kuvastoa pilveä pössyttelevistä teineistä, tisseistä, oksentelusta ja uhoamisesta. Ei ole omaperäistä näkökulmaa, joka nostaisi elokuvan sen pinnallisuuden yläpuolelle, jota elokuva yrittää käsitellä. Spring Breakers kuvaa pinnallisuutta pinnallisesti ja sen rankkuus on rasittavan puberteettista.

Tarina on mitätön. Neljä teinityttöä (Selena Gomez, Vanessa Hudgens, Ashley Benson, Rachel Korine) lähtee opiskelijoiden vuosittaisiin bileisiin Floridaan. Kaksi tytsyä palaa kotiin maitojunalla ja toiset kaksi osoittautuvat psykopaateiksi.

James Franco esittää parodian bling bling -gangsterista, joka rehentelee rahoillaan ja aseillaan. Tytöt ja gangsteri tunnistavat toisissaan oman kuolemankaipuunsa ja pistävät haisemaan.

Elokuvan välittämä ajatus amerikkalaisesta unelmasta rikoksen ja rahan liittona, jonka lopussa häämöttää itsetuho ja massamurhat, ei ole kovin tuore havainto.

Kepeydessään Spring Breakers muistuttaa Sofia Coppolan The Bling Ringiä, jossa Coppola kuvaa julkisuudenkipeitä teinityttöjä ylimielisesti, naureskellen heidän tolloudelleen. Myöskään Korinella ei ole ollut pokkaa luopua ironisesta etäisyydestä ja ottaa vakavasti päähenkilöitään ja heidän tunteitaan.

Tunne-elämän köyhyyttä voisi kuvata rikkaastikin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.