Star Trek

STAR TREK
Suomessa Star Trek on aina ollut kulttikamaa mutta Yhdysvalloissa koko kansan tuntemaa valtavirtaa. Viime vuosina Star Trekillä ei ole mennyt hyvin. Viimeisin Star Trek -elokuva, Nemesis (2002), ei menestynyt. Viimeisin Star Trek -tv-sarja, Enterprise, päättyi vuonna 2005. Trekkerit eivät ole uhanalainen laji, mutta heidän kukoistuskautensa on takanapäin.

Ellei sitten uusi Star Trek -elokuva osoittaudu kovaksi hitiksi.

Mikä on täysin mahdollista.

Star Trek on nimittäin mainio scifi-elokuva.

Isän perintö

Jo elokuvan yksinkertainen nimi Star Trek kertoo paljon. Kyseessä ei ole jatko-osa (sequel), vaan esiosa (prequel), jonka tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen ensimmäistä Star Trek -sarjaa (1966-1969). Koko Star Trek aloitetaan uudelleen alusta. Nyt tavoitellaan nimenomaan uusia faneja ja uutta sukupolvea. Mikäli myös trekkerit elokuvasta pitävät, se on tervetullut bonus.

Elokuva alkaa komealla avaruustaistelulla, joka tempaisi heti ainakin tämän scifistin mukaansa. Tähtilaiva USS Kelvin joutuu taisteluun romulanien aluksen kanssa ja tuhoutuu. Sen kapteeni ( Faran Tahir) kuolee. Uhrautumisellaan hän pelastaa viimeisillään raskaana olevan vaimonsa ( Jennifer Morrison) ja keskellä taistelua syntyvän poikalapsen. Poika saa nimen James Tiberius Kirk.

Kirkistä kasvaa lahjakas iowalainen nuorukainen, joka kuitenkin tuhlaa kykyjään kuumapäisyydellään ja itsetuhoisella käytöksellään. Federaation tähtilaivastoon Kirk ( Chris Pine) päätyy puoliksi sattumalta hetken päähänpistosta. James Kirkin isän tappaneella Romulan-kapteeni Nerolla ( Eric Bana) on yhä mahtipontinen kostomissio kesken. Juoneen liittyy vaikeaselkoinen aikamatkajippo, joka ei ole elokuvan uskottavin yksityiskohta.

Vaikka Star Trek on suunnattu ensisijaisesti uudelle yleisölle, se on tehty mytologiaa kunnioittaen ja rakkaudella. Elokuva on paitsi jännittävä ja komea, niin myös hauska ja sydämellinen.

Eniten siitä saa irti, mikäli tuntee Star Trekin entisestään. Kirk kohtaa Enterprisessä porukan, jonka kanssa tekisi myöhemmin sankaritekonsa. Yhteysupseeri Uhuraa ( Zoe Saldana) Kirk himoitsee ensitapaamista alkaen.

Tuleva luottoystävä Spock ( Zachary Quinto) on aluksi vihamies.

Lääkäri Bonesiin ( Karl Urban) Kirk tutustuu ensimmäisenä, ja heistä tulee heti ystäviä.

Aluksen ohjauksesta vastaava Hikaru Sulu ( John Cho) jää sivurooliin. Venäläinen Chekov ( Anton Yelchin) on onnistunut koominen hahmo.

Insinööri Scotty ( Simon Pegg) tulee mukaan seikkailuun noin avaruusoopperan puolivälissä.

Ohjaus: J.J. Abrams. Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Zoë Saldana, Eric Bana. Tyylilaji: scifi-seikkailu (K13).