Steven Jay Schneider - 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään.

STEVEN JAY SCHNEIDER (TOIM.)
1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään.
WSOY 2008, 960 s.
Päivälehtien elokuvakritiikkiin on pesiytynyt kliseemäinen ajatus, että kaikki elokuvaa koskevat arvostukset ovat lopulta puhtaita makukysymyksiä. Ja kuten tiedetään, makuasioista ei sovi kiistellä.

Tämän ajatustavan tuo esille myös kirjailija Kari Hotakainen mammuttimaisen 1001 elokuvaa -käsikirjan suomalaisen laitoksen esisanoissaan. Hotakainen on Turhapuro-elokuvien ihailija, joista itse kirjassa on mukana Ere Kokkosen ohjaama Häpy Endkö -elokuvan esittely (1977).

Kirja sisältää monityydyttäviä, napakoita ja asiantuntevia artikkeleita maailman elokuvista, joista useat ovat kaupallisia tai taiteellisia menestyksiä. Henkilökohtainen suhde elokuvaan ei ole kirjassa päällimmäisenä. Siinä mielessä teos on enemmän kohtuullisuuden kuin entusiasmin läpitunkema.

Elokuvahistorian eksentrikot, kuten esimerkiksi meksikolainen kulttiohjaaja Alejandro Jodorowsky ja hänen antiwesterninsä El Topo (1970), ovat kauniita poikkeuksia.

Sivistyksestä viihteeksi

Elokuvakriitikot ovat kautta aikojen laatineet listoja maailman parhaista elokuvista. Peter von Baghin klassinen kysymys kuuluu toistuvasti Sodankylän elokuvajuhlilla: minkä elokuvan ottaisit mukaan autiolle saarelle? Hotakaisen mielestä tällainen kysymys on elitistisenä tarpeeton.

Ehkä se on koominenkin, mutta elokuvakipinän syttymisen kannalta sillä on syvä merkitys. Vastaukseen saattaa sisältyä ainutlaatuinen muistikuva: milloin ja miten minusta tuli "elokuvan kansalainen". Ehkä hieman juhlallista, mutta innostavaa kuitenkin. Moni on tähän hurahtanut.

Elokuvakerholiikkeen kukoistuksen aikoina 1960-luvulta 1980-luvuille eli vielä jossain määrin idealistinen, Italian neorealismille ja Roberto Rossellinille läheinen ajatus elokuvasta "sivistyksen välineenä". Elokuvaan uskottiin arvoja luovana välineenä.

Rosselinin utopiasta olemme nykyisin äärimmäisen kaukana, ja elokuvan "viihteelliset arvot" ovat tulleet entistä hallitsevimmiksi.

Amerikkalaisen elokuvakritiikin kapinallinen, monien mainioiden elokuvakirjojen tekijä Jonathan Rosenbaum laati aikoinaan "varjolistoja" Amerikan elokuvakriitikoiden killan virallisten listojen vastapainoksi. Ajatuksena oli se, että yleisesti hyväksytyn maun korvasi omakohtainen subjektiivinen elämyksellisyys.

Pasi Nyyssönen on laatinut pääsääntöisesti asiantuntevat kotimaisen elokuvan esittelyt. Mukana ovat luonnollisesti ohjaajat Teuvo Tulio, Valentin Vaala, Nyrki Tapiovaara, Edvin Laine, Erik Blomberg, Jorma Nortimo, Matti Kassila, Mikko Niskanen, Risto Jarva sekä Mika ja Aki Kaurismäki.

Mikko Niskanen, jonka syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta, ansaitsee elokuvallaan Kahdeksan surmanluotia (1972) aina erityismaininnan. Sen verran vankka ja unohtumaton on Niskasen elokuvan kansallinen merkitys.

HANNU WAARALA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.