Stieg Larssonin jättiperinnöstä ei vieläkään sopua

Ruotsalaisen menetyskirjailijan Stieg Larssonin jättiperinnöstä ei ole vieläkään päästy sopuun. Kiistassa ovat vastakkain Larssonin omaisuuden perineet isä ja veli sekä kirjailijan avovaimo Eva Gabrielsson, joka ei saanut mitään.

Isä Erland Larsson ja veli Joakim Larsson tarjosivat viime kuussa Gabrielssonille kertakorvauksena 20 miljoonaa kruunua eli noin 2 miljoonaa euroa.

- Tarjosimme hänelle rahoja, jotta hän voisi elää taloudellisesti turvattua elämää. Hän kuitenkin torjui tarjouksen, sanoi Joakim Larsson perjantaina.

Larssonin Millennium-trilogian kirjat ja elokuvat ovat jo nyt tuottaneet arviolta 13 miljoonaa euroa. 20 miljoonan euron rajan on helpostikin ylitettävissä.

Larsson ja Gabrielsson elivät avoliitossa 30 vuoden ajan. He eivät menneet naimisiin, koska Stieg Larsson oli toimittajanurallaan seurannut muun muassa ruotsalaisia natseja ja halusi suojella avopuolisoaan mahdollisilta kostotoimilta. Pariskunta ei ollut myöskään tehnyt keskinäistä testamenttia.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.