Suomalaiset pappilat. Kulttuuri-, talous ja rakennushistoriaa

MARJA TERTTU KNAPAS, MARKKU HEIKKILÄ, TIMO ÅVIST
Suomalaiset pappilat. Kulttuuri-, talous ja rakennushistoriaa.
SKS, Hämeenlinna 2009. 231 s.
Keuruun kaupungin keskustan tuntumassa, rautatiesillasta hiukan länteen voi nähdä kuin salaman välähdyksenä yhdellä silmäyksellä palan kulttuurihistoriaa.

Ensin katse kohtaa kauniin, massoiltaan harmonisen, hyvin hoidetun puutalon. Jokainen ohikulkija arvaa, että siinä on entinen pappila. Talon vasemmalla puolella, lähempänä järveä lymyilee puiden kätkössä valkoinen, tyylitön betonilättänä. Vain vanhemmat paikkakuntalaiset tietävät, että valkoinen hirvityskin oli joskus ollut pappila.

Kuusikymmenluvun Suomessa moni asia murtui ja sortui, niin myös pappilakulttuuri. Satoja vuosia vanha perinne, johon kuului näkyvästi komeassa pytingissä keskellä kylää asuva pappi, katosi. Papit muuttivat joko omiin asuntoihinsa vaikkapa kerrostaloon tai heille tehtiin uudenaikainen lättänätalo. Nekin osoittautuivat liian kalliiksi ja joutuivat muuhun käyttöön.

Komein talo

Suomalaiset pappilat kertoo ajasta, jolloin pappia ei piilotettu kerrostalokaksioon vaan hänelle rakennettiin niin komea asumus kuin pitäjän varat vain sallivat. Jo 1600-luvulla piti pappilassa olla seitsemän huonetta - valtavaa luksusta siihen aikaan - ja seuraavalla vuosisadalla pappilan tontille pystytettiin seitsemän rakennusta.

Pappilakirjan teksti on ammattilaisten työtä ja kuvitus vallan verraton. Pappiloista ja niiden asukkaista on aikanaan otettu hienoja kuvia, olihan kyseessä monesti pitäjän tärkein ja komein talo. Nyt kuvat on saatu museoiden ja yksityiskokoelmien kätköistä kaiken kansan katsottaviksi.

Papeista puhuttaessa käytetään usein turhankin hienovaraisia ilmaisuja. Pappilakirjassa välähtelee myös hengenmiesten inhimillinen puoli. Niinpä esimerkiksi Kiteen rovasti Kaarlo Heikkilä esiintyy valokuvassa nostamassa verkkoa lippalakki päässä ja tupakka suussa! Ei onnistuisi nykyään.

Keuruun kuulu kirkkoherra Herman Pihlman puolestaan suuttui verisesti, kun rautatie rakennettiin melkein hänen kotipihalleen, pappilan ja kirkon väliin. "Johan te vainajienkin rauhaa häiritsette, jos jyrisevät ja kolisevat rautamasiinanne tästä kulkemaan panette," hän jylähteli ratainsinööreille.

Esimerkkinä

Entiseen aikaan pappilan väen tekemisiä seurattiin aivan eri tavalla kuin nykyisin. Kirjassa kerrotaan jo Martti Lutherin varoitelleen, että "pappi asuu lasiseinäisessä talossa", jolla hän tähdensi, että kansa kyllä saa tietää, jos sielunpaimenen elämä ei kestä päivänvaloa.

Pappilat ovat olleet myös melkoisia opetuslaitoksia. Niiden pihoihin ilmestyi muun muassa runsaita satoja antavia puutarhoja, joita pian perustettiin naapurustoonkin. Joissakin pappiloissa jopa annettiin puutarhakoulutustakin. Taito rakentaa maakellareita ja säilöä elintarvikkeita levisi sekin paljolti pappiloiden välityksellä.

Pappilakirja ei esittele Suomen kaikkia pappiloita, mutta otos on varsin edustava. Keski-Suomesta ja sen tuntumasta ovat mukana Jyväskylä, Keuruu, Saarijärvi, Pieksämäki, Hartola ja Ruovesi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.