Suomalaisten taiteilijoiden ansioissa isot erot

Taidealoilla työskentelevien määrä on kasvanut peräti neljänneksen Suomessa 2000-luvulla. Kulttuurityö kiinnostaa, vaikka ansiotaso jää usein alhaiseksi.

Apurahojen vaikutus taiteilijoiden kokonaistuloon on käytännössä laskenut, sillä apurahojen määrä ja suuruus eivät ole nousseet taiteilijamäärän kasvun tahdissa.

Taiteen edistämiskeskuksen uusi tutkimus selvittää taidealoilla työskentelevien taloudellista asemaa, tuloja ja työllistymistä vuosina 2000 ja 2010. Tutkimuksen tulokset julkaistaan kokonaisuudessaan keväällä.

Kuvataiteen ja kirjallisuuden tulot niukat

Taidealoista alhaisin ansiotaso on kuvataiteen ja kirjallisuuden parissa: molemmissa taiteellinen työ tuotti 5 000 euron veronalaisen vuosikeskiansion vuonna 2010.

Vastaavasti näyttämötaiteessa vuosikeskiansio taiteellisesta työstä oli 29 500 euroa. Taidealoista parhaat tulot olivat rakennustaiteessa, jossa vuosikeskiansio oli 38 000 euroa. Tähän vaikuttaa arkkitehtien ammattikunnan ansiotaso.

Yhä useammin taiteilijat tekevät muuta työtä rahoittaakseen taiteellista työtään. Esimerkiksi kirjallisuudessa työskentelevien parissa muuta työtä tehneiden osuus nousi 21 prosentista 37 prosenttiin vertailuvuosien 2000 ja 2010 välillä. Samana aikana taiteellisen työn tulot nousivat vain 2 prosenttia.

Mielensäpahoittaja toi hyvän tilin

Ansiotulot vaihtelevat kuitenkin huimasti taidealoilla työskentelevien kesken. Kirjallisuudessa kilpailu kiristyy, kun kirjailijoita ja kirjanimikkeitä on yhä enemmän, mutta huippumyyntiin yltää harva ja loput myyvät entistä vähemmän.

Suomen Kirjailijaliiton tulotutkimuksen mukaan kirjailijan keskiansio kaunokirjallisesta työstä on 2 000 euroa vuodessa. Apurahat ja kirjallisuuspalkinnot nostivat kirjailijoiden keskitulon 9 745 euroon vuodessa.

Mielensäpahoittaja-tarinoilla kansansuosikiksi noussut kirjailija Tuomas Kyrö kokosi puolestaan 309 000 euron ansiotulot vuonna 2012.

Pääosa Kyrön ansioista tuli kirjamyynnistä, mutta kirjailija sai tuloja myös kolumneista, kuunnelmista ja muista tilaustöistä, lainauskorvauksista, teostensa teatteriversioista sekä osallistumisesta Hyvät ja huonot uutiset -tv-sarjaan.

– Kirjailijan tulonmuodostuksessa voi tulla tällaisia huippuja, ja seuraava vuosi voi olla huomattavasti kuivempi, Kyrö painottaa.

Kyrön ansiot ovat aina syntyneet "pienistä puroista" ja nousseet koko kirjailijauran ajan. Esikoisromaani Nahkatakin ilmestymisvuonna 2001 Kyrö ansaitsi noin 6 000 euroa.

– Totuin siihen, että aherran romaanin kimpussa kaksi–viisi vuotta ja myynti on sellaiset 1 000–2 000 kappaletta. Toivoin isompaa lukijakuntaa, mutta hyväksyin mahdollisuuden, että en koskaan sitä tavoittaisi. Ei kirjoja voi rahasta tehdä, Kyrö toppuuttelee.

– Kun viitisen vuotta sitten ansaitsin kirjoittamistöillä 35 000 euroa vuodessa, se tuntui aivan mahtavalta. Olin ilman koulutusta, ilman kompromissejä päässyt tilanteeseen, jossa sain tehdä mitä halusin, ja kykenin elättämään sillä perheeni. Saimme lainanlyhennykset maksettua eikä kaupassa pitänyt tutkia punaisia alennustarralappuja maksamakkarapaketin kyljestä. Ellei halunnut ja edelleen haluan.

Raha vapauttaa alan auktoriteeteista

Tuomas Kyrön mukaan raha tuo turvallisuutta ja autonomiaa kirjallisuusalan "näkymättömiin auktoriteetteihin" kuten apurahoittajiin ja kriitikoihin nähden, mutta kirjaa kirjoittaessa se ei merkitse mitään.

– Tarina, joka on syntymässä, ei kysele, paljonko tilillä on rahaa. Yläastelaiset sen uskaltavat kysyä, kun käy kirjailijavierailulla.

Rahan merkitystä Kyrö peilaa myös juuriensa kautta.

– Olen pienituloisen yksinhuoltajan poika. Kun olin pieni, meillä ei ollut autoa, en saanut unelmoimiani Adidas Torsion -lenkkareita vaan Menokkaat. Tutustuin kasvavaan kulutusyhteiskuntaan näpistellen T-marketista sen mitä tahdoin. Parikymppisenä selvisin toimeentulotuella useamman vuoden ihan kivasti. Lainasin kirjastosta kirjoja, söin mummulla lihapullia ja kirjoitin siskoni vanhalla tietokoneella tarinoiden alkuja. Pidän edelleen ihan yhtä lailla hernekeitosta kuin tournedos-pihvistä, enkä halua että lapseni luulevat, että raha kasvaa puussa ja sen pääsee sieltä nosturilla nappaamaan.

Toisaalta Kyröllä on sen verran näyttämisen halua, että se ei haittaa lainkaan, jos hänen ala-asteen opettajansa huomasi viimeisimmät verotiedot iltapäivälehdestä.

– Kun kymmenvuotiaana rikoin vahingossa vasaran veistontunnilla, opettaja sanoi, että Tuomaksesta ei koskaan tule yhteiskunnan täysivaltaista jäsentä. Jos hän ei ole lukenut kirjojani, niin onpa nähnyt ainakin verotettavan tulon. Näin alhaisilla motiiveilla voi ryhtyä kirjailijaksi.

Runoilija uudistaisi työn käsitteen

Ansiotaso vaihtelee paljon kirjallisuuslajeittainkin: Kirjailijaliiton tutkimuksessa runoilijoiden keskiansio kaunokirjallisesta työstä oli 1 151 euroa vuodessa.

Runeberg-palkinnon Yksinkeltainen on kaksinkeltaista -kokoelmallaan voittaneen Olli-Pekka Tennilän kokonaistulot olivat noin 15 000 euroa viime vuonna.

Tennilä haluaa tehdä runoutta, vaikka vähälevikkisen kirjallisuuden tekijänpalkkiot ovat pienet.

– Keskityn sellaiseen kirjallisuuteen, joka saa lukijan palaamaan kirjan ääreen.

Tennilä kuuluu uuden runouden Poesia-osuuskunnan perustajiin ja tekee paljon vastikkeetonta työtä. Hänen mielestään koko työn käsite pitäisi miettiä uudelleen. Tennilästä työtä tulisi tehdä elämän merkityksellisyyden eteen, kun "ydinperheyhteiskunnalle" uskottavan työn tae on ollut toimeentulo.

– Taiteilija joutuu ottamaan aika laajasti vastuuta siitä, että oma työ on mielekästä. Motivaatio on selkeä, kun siinä ei ole mitään rikastumisen toiveita, Tennilä sanoo.