Suomen Kantelemuseon perustaja Kari Dahlblom on kuollut

Dahlblom menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen 13.7. Äänekoskella.

Mestaripelimanni, soitintutkija ja tietokirjailija Kari Dahlblom on kuollut. Hän menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen 13.7. Äänekoskella. Hän oli syntynyt 18.3.1955.

Dahlblom työskenteli armeija-ajan jälkeen Puolustusvoimien palveluksessa, mistä siirtyi sotilasmestarina eläkkeelle 2004.

Kiinnostus kanteleeseen syntyi nuoruudessa, ja Dahlblom opetteli soiton korvakuulolta. Hän ryhtyi ajamaan kanteleen tunnettuutta ja suurempaa roolia oppiaineena, ja perehtyi tutkijana erityisesti Keski-Suomen vahvaan kanteleperinteeseen.

Dahlblom perusti Suomen Kantelemuseon Palokan Pelimannitaloon vuonna 2009. Se on Suomessa ja mahdollisesti maailmanlaajuisestikin ainoa kanteleisiin keskittynyt museo.

Vuonna 2011 Kari Dahlblomilta ilmestyi tietoteos Keski-Suomen kantele. Lisäksi hän oli kirjoittajana useissa kansansoittimiin liittyvissä teoksissa, ja kirjoitti kymmeniä musiikin alan artikkeleita suomeksi ja venäjäksi. Kanteleen kielin -projekti vei hänet tutkimusmatkoille kantelekansojen pariin muun muassa Venäjälle ja Baltian maihin.

Dahlblom soitti useissa yhtyeissä ja useita soittimia. Hän sai mestaripelimannin arvon 2012 ja Kanteleliiton Kultakantele-tunnustuksen elämäntyöstään 2016. Hän sai tunnustusta kulttuurityöstään myös mm. Äänekosken ja Jyväskylän kaupungeilta.