Suomen kuvataide sai liputuspäivän Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi – juhlistaa suomalaista identiteettiä luovia naisia

Liputuspäivää ajaneiden monivuotinen toive täyttyi.

Maanantaina lipun saa nostaa salkoon Suomen kuvataiteelle, suomalaista identiteettiä luoville naisille ja taidemaalari Helene Schjerfbeckille. Sisäministeriö suosittelee liputtamista Suomen kuvataiteen päivänä Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi. Samalla juhlistetaan Schjerfbeckin syntymäpäivää.

Liputuspäivällä halutaan korostaa kuvataiteen merkitystä ja vahvistaa sen arvostusta, kertovat aloitteen liputtamisesta tehneet Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ja Schjerfbeck-Sällskapet i Ekenäs -seura. Lisäksi päivän toivotaan korostavan naisten näkymistä kulttuurin alalla, koska naisiin liittyvät liputuspäivät ovat aloitteen tekijöiden mukaan kalenterissa aliedustettuina.

Suomen kuvataiteen päivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2004, mistä lähtien Suomen Akvarellitaiteen yhdistys on yrittänyt saada päivästä vakiintuneen liputuspäivän. Nyt kyseessä on kuitenkin vain kertaluontoinen liputuspäivä juhlavuoden kunniaksi.

Suomen Akvarellitaiteen yhdistys järjestää maanantaina myös koko Suomen laajuisen maalaustapahtuman, joka kuuluu Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoon. Tapahtumassa jokainen voi maalata, piirtää tai tehdä yhteistaideteoksen suomalaisen maiseman tai kaupungin inspiroimana.

Eri paikkakunnilla järjestetään yhteisiä maalaustapahtumia. Työn voi myös tehdä itsenäisesti ja laittaa kuvan yhteiseen nettigalleriaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.