Susanna Alakoski - Hyvää vangkilaa toivoo Jenna

Susanna Alakoski

Hyvää vangkilaa toivoo Jenna

suom. Katriina Huttunen. Schildts 2010, 349 s.
Ruotsinsuomalainen Susanna Alakoski on kirjoittanut paljon luokkayhteiskunnasta ja "klassresasta", sosiaalisesta noususta köyhyydestä keskiluokkaan. Tämän luokkamatkan vaikeutta Alakoski käsittelee myös uusimmassa romaanissaan. Teos jatkaa Alakosken kiitetyn esikoisteoksen Sikalat tarinaa ja teemoja. Kirjan kertoja Anni on kuin aikuiseksi kasvanut Leena Moilanen, Sikaloiden alkoholistiperheen pieni tyttö, jonka vatsa kipuilee jatkuvasta hädästä.

Anni on alkoholistivanhempiensa nimetön lapsi. Narkomaaniveljensä nimetön sisko. Usvalapsi, joka haparoi aikuisenakin tietään. Hän on maailmasta irtileikattu, ilman perhejouluja, uusia vuosia tai juhannuksia. Se, joka aina järjestää, auttaa, toivoo, suree. Patoutunut viha on karkotettu kauas matelijanaivoihin, siihen aivojen kaikkein primitiivisimpään osaan, josta se sitten räiskähtelee kielen pintaan.

Annille käy lopulta elämässä hyvin, mutta hän ei silti pysty vapautumaan lapsuuden perinnöstään. Hän ajattelee perheensä uponneen Estonian mukana, vaikka he eivät olleet edes laivalla. Hän itse on ainoa pelastuja, mutta jäi kuitenkin veteen.

Alakoski kirjoittaa: "Te kävelitte vetten ja pilvien päällä huomaamatta että uppositte." Lause laajenee huumekokemuksen kuvauksesta edustamaan kokonaista sosiaaliluokkaa, joka tarvitsee päihteitä unohtaakseen sen, että elämä ei kanna. Myös Annin kulkema luokkamatka on sekin tapahtunut hatarasti pilvien ja vetten päällä. Syvyys kutsuu yhä, sen kaikki uponneet vainajat.

Alakoski näkee päihteet yhteiskunnallisena kysymyksenä eikä romantisoituna yksilöllisenä äärikokemuksena. Hän käyttää taitavasti hyväkseen virallista kapulakieltä. Kerrontaa hengästyttävään tahtiin rytmittävät sanaluettelot listaavat ilmaisuja, joita yhteiskunta paiskaa vasten huono-osaisten kasvoja. Tarkkailuluokka, kriminaalihuolto, sosiaalihuolto, päihdehuolto. "Matalapalkkaiset, ne joilla ei ole, ne jotka eivät osaa, ne jotka eivät halua, alempi sosiaaliryhmä…"

Annin veli Sami joutuu huumekierteeseen, rikoskierteeseen ja lopulta hoitokierteeseen. Teoriat ja hoitokäytännöt seuraavat toisiaan, mutta yksikään virallinen taho ei pysähdy tosissaan miettimään, mitä ihmiselle merkitsee olla köyhä. Tähän rakoon iskee Alakosken romaani. Se tekee sen hädänalaisten puolesta, terävästi ja selkeästi. Se sanoo sen suoraan: ongelman ytimessä on köyhyys ja siitä johtuva osattomuus.

Hyvää vangkilaa toivoo Jenna ei aivan yllä Sikaloiden tasolle. Esikoisessaan Alakoski kuljetti vahvaa tarinaa, jonka sanoma upposi suoraan selkärankaan. Nyt hän on korostetummin kantaaottava, mutta myös hajanaisempi ja teoreettisempi. Tarina tapahtuu pitkälti Annin pään sisällä. Se on puhetta kadotetulle veljelle, ja siihen väliin ei oikein osaa tai kehtaa tunkeutua.

Alakosken ihmiskuvaus on kuitenkin monivivahteista ja nautittavaa. Anni ja Sami ovat jännitteisen romaanin vastakkaisia napoja, mutta ryöstäytyvät irti kaikenlaisesta tyypittelystä eläviksi hahmoiksi täynnä inhimillisiä yllätyksiä. Tämän avulla myös julistus kantaa ja ravistelee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.