Susi sisällä

Anssi Valtonen on ohjannut suurelle näyttämölle Tiina Lymin näytelmän Susi sisällä siten, että toteutus on samanaikaisesti väljä ja intiimi. Se pukee hyvin esitystä, joka on komediaa parisuhde- ja perhekriisistä.

Pettämistä ja sen seurauksia kuvaava esitys tavoittaa aitoja henkilöhahmoja ja todellisia tilanteita. Painavan aiheen käsittely on sopivasti kevyttä ja huumori kumpuaa oikeasti tunnistettavista tunteista. Keinotekoisille tempuille ei ole tarvetta.

Susi sisällä alkaa napakasti ja etenee tyylitajuisesti oman logiikkansa painolla. Tunnelma on sympaattinen ja tarina ymmärtää kaikkia osapuolia, vaikka naisnäkökulma saakin eniten sijaa. Tapahtumissa on todellisuuspohjaa, toteutus on yhtenäisesti tyylitelty pienine fantasiahetkineen.

Piia Mannisenmäki Tuulana ja Hiski Grönstrand pettäjämies Vesana tekevät mallikkaat pääroolit, eivätkä sivuosat jää huonommiksi. Taina Reposen ja Hannu Hiltusen tuttavapariskunta kipuilee, toinen tyytymättömyydessään, toinen riittämättömyydessään.

Jukka-Pekka Mikkonen on Vesan pomo, joka haluaa ehkä liikaakin ymmärtää kumpaakin osapuolta. Julia Kärnä antaa kasvot Vesan tielle osuvien naisten näkökulmalle.

Tässä näytelmässä myöskään lapset (Hanna Liinoja ja Jorma Böök) eivät jää mykiksi statisteiksi, vaan heidät nähdään ja kuullaan lavalla koko ajan tärkeissä kohdissa, myös keskellä vanhempien riitoja – kuten tosielämässäkin usein kurjasti käy.

Mannisenmäki ja Reponen saavat ja osaavat olla virkistävän ronskisti inhimillisiä, rujojakin naisia. Harmi, että Grönstrandille ei ole roolissa tarjolla samanveroista irrottelua miehiseen tyyliin. Mitään naisseikkailujen tarkkaa näyttämöllepanoa ei toki tarvita, mutta Vesa ajautuu loppua kohden ehkä vähän poispäin tarinan keskiöstä.

Valot, äänet, lavastus ja puvut tukevat toteutusta moitteettomasti. Tuukka Toijanniemen rennonvillit videoprojisoinnit taas ovat sille aivan erityinen ja toimiva osa, joka rakentaa tyyliä.

Tuulan epäusko, suru ja viha ovat uskottavia, samoin ihmissuhteiden ristiriidat lapsineen ja rakkaussotkuineen. Usein hymyilyttää, monesti myös tökkäisee tuttuudella. Ajatuksille jää tilaa.

Ihmisten kohtalot suhteissaan liikuttavat, heidän inhimilliset reaktionsa taas huvittavat. Kuluneisiin ratkaisuihin ei juuri sorruta.

Tekstissä on kyllä aika paljon kaikkea, kuten vaikkapa kääntäjä-Tuulan kostoksi kirjoittama romaani, mutta tilanteiden edetessä se kantaa sivujuonet helposti mukanaan.

Tämän jälkeen herää kysymys, mitä ihmettä esitykselle – tai jo tekstille – tapahtuu jossakin toisen puoliskon aikana. Joko eväät loppuvat kesken tai kartta hukkuu, sillä loppupuoli ei tarjoa enää mitään uutta.

Myös johdonmukaiset ja kliseettömät tunnetilojen kehittelyt unohtuvat, kun hetkeksi turvaudutaan miehisiin tappeluihin ja liiallisiin lohdutusmussutteluihin. Halailu on tärkeää tosielämässä, mutta draamaa se harvoin vie eteenpäin.

Sääli kokonaisuutta: liian pitkä ja vähän ontuva loppu on kolaus yleisvaikutelmaan. Muutoin tasapainoisen esityksen ansioita tai rohkaisevaa sanomaa se ei tuhoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.