Synnin palkka on toistaa uudelleen samat virheet

Katja Kallio
Syntikirja
Otava 2009, 303 s.
Katja Kallio
on tuottelias kirjailija ja kääntäjä, jonka teoksista muun muassa Kuutamolla on myös filmatisoitu. Uusin teos, Syntikirja, kertoo pysähtyneestä elämästä ja uuden alun vaikeudesta.

Yli kolmenkymmenen vuoden avioliitto päättyy eroon. Molemmat puolisot selvittävät tahoillaan, mitä on tapahtunut ja miksi.

Tarinaan tuodaan mukaan lapset, ystävät ja ulkopuoliset suhteet. Kallion teoksessa ihmiset on tuomittu toistamaan samoja virheitä, syntejä, uudelleen ja opettamaan ne myös lapsilleen.

Katja Kallio kirjoittaa neutraalisti, jopa lakonisesti. Ihmiset eivät tunnu tekevän mitään, heille vain tapahtuu kaikenlaista. Tämä tekee hankalaksi välittää päähenkilöistä. Kaikkitietävä kertoja yhdistettynä selittelevään mielikuvien ja muistojen purkamiseen ei anna oivalluksille. Ennemminkin lukija päätyy tirkistelemään henkilöiden päiden sisään.

Kirjan iskevä avaus ei kuvaakaan kerronnan intensiteettiä: teos pysähtyy aloitusvirkkeen jälkeen ja muuttuu verkkaisen kuvailevaksi.

Vasta teoksen puolessa välissä, tarinan käännekohdassa, kerronta piristyy hetkeksi. Sen jälkeen palataan pysähtyneeseen, selittävään läpikävelyyn. Teos on teknisesti erittäin onnistunut, mutta tyyliltään kylmä ja etäännyttävä.

RIKU YLÖNEN