Tännekö suomalaiset jonottavat seuraavaksi? Amos Rexin uutta näyttelyä ja edellistä vetonaulaa yhdistää vain yksi asia

Syksyllä 2018 avatun Amos Rexin järjestyksessään toinen näyttely eroaa ensimmäisestä kuin yö päivästä.

Yhteistä kahdelle ensimmäiselle näyttelylle on vain niiden korkea taso ja ammattimaisuus ja pieteetti, joilla ne on toteutettu.

Amoksessa ei tällä kertaa nähdä uusista uusimpia taikatemppuja, ei interaktiivisia härpättimiä eikä imersiivisiä wau-efektejä.

Ei. Nyt nähdään länsimäisen taidehistorian jättiläinen. Kehystettyjä öljyvärimaalauksia. Tämä tuntuu nykyään jo raikkaalta tuulahdukselta.

Belgialaisen surrealismin tähtinimen René Magritten (1898–1967) näyttely on perinteinen, kronologisesti rakennettu näyttely, jossa maalaukset ovat pääosassa.

 

Näyttely on ensimmäinen Magritten näyttely Suomessa, joka kuulostaa täysin uskomattomalta ottaen huomioon belgialaisen merkityksen maalaustaiteen historiassa.

Ehkä syynä on se, että Magritte ei nauttinut laajaa menestystä kuin vasta uransa loppupuolella. Näin häntä ei nähty Suomessa elinaikanaan.

Näyttely on koottu Magritten Elämänviiva-luennon pohjalta. Magritte piti luennon Antwerpenissa vuonna 1938.

Se on ainoita kertoja, kun taiteilija avasi teostensa taustoja. Yleensä Magritte kieltäytyi selittämästä omalaatuisia maalauksiaan.

Näyttely etenee kronologisesti, kuten oli edennyt luentokin.

Tuloksena on hyvin perinteisellä tavalla järjestetty näyttely. Retrospektiivinen ote. Jos taiteilijan tuotanto on valmiiksi pureskeltua ja liian tuttua, voisi tällainen tapa olla tylsä.

Nyt näin ei kuitenkaan ole, vaan rytmitys toimii ja palvelee hyvin katsojaa. Tietoa ja taustoja on tarjolla paljon, mutta ei ähkyksi saakka.

 

Pieni, mutta merkityksellinen seikka on, että kävijät saavat näyttelyluettelon, joka tasoltaan ja laajuudeltaan on pikemminkin näyttelyjulkaisu.

Siitä löytyy muun muassa mainittu Magritten luento kokonaisuudessaan.

Ja se pääasia eli Magritten taide. Se on poikkeuksellista ja ikonista. Magritten käyttämä kuvakieli on osa visuaalista kulttuuriamme, tajusimme sitä tai emme.

Amos Rexin näyttely antaa kattavan kuvan taiteilijan urasta ja hänen taiteensa ominaispiireistä.

Alkutuotannon etsintä, oman äänen löytyminen, siihen kyllästyminen ja takaisin paluu kokeilujen jälkeen. Lisänä pakkopullana tehdyt mainostyöt.

Erillistä draaman kaarta ei ole tarvinnut näyttelyteknisesti rakentaa ja kirjoittaa, sillä se on Magritten elämän ja taiteen kaaressa valmiina.

Eri aikakausista niin sanotun Renoir-kauden teokset ovat mielenkiintoinen ja outo lisä Magritte-kaanoniin.

Kuva-aiheet ovat totuttua Magrittea, mutta paletti on kirkas ja siveltimen jälki impressionistista. Lopputulos on Magrittenkin mittapuulla todella outo.

Esillä ei ole montaa parhaiten tunnettua Magrittea; jokunen omena, knallipäinen mies ja pari variaatiota piipusta.

Tämä ei haittaa lainkaan, sillä nyt esillä olevat teokset ovat kuitenkin huipputasoa ja pelaavat samoilla elementeillä.

Ja teokset todellakin pelaavat. Kielipelejä, visuaalisten elementtien eri palaisten palapelien pelejä ja niin edelleen.

Magritte tunnetaan parhaiten teoksista, joissa arkiset asiat ovat oudossa suhteessa toisiinsa.

Naaman edessä leijuu omena. Naisen naama on hänen vartalonsa. Valtava kallio leijuu aineettoman ilmassa. Ja niin edelleen.

Keskenään ristiriidassa olevien elementtien vaivaton harmonia.

Outojen, määrittelemättömällä tavalla ahdistavien ja toiveikkaiden tunnelmien luominen pelkällä tilan pienellä nyrjäytyksellä. Esineiden suurentaminen ja kivettäminen.

 

Tilan ja tunnelman käsittelyssä Magritten teokset ovat selkeää jatkumoa italialaisen Giorgio De Chiricon metafyysiselle maalaukselle.

Toinen Magritten tunnetuimmista taiteen päälinjoista on tekstin ja kuvan yhdistäminen.

Yhdistely ei ole sattumanvaraista dadaleikkiä, vaan heijastelee Ludwig Wittgensteinin ja Ferdinand de Saussuren kaltaisten filosofien teorioita.

Sanan suhde kuvaan. Kielen suhde todellisuuteen. Representaation problematiikka.

Kuulostaa kuivalta, mutta jollakin tavalla Magritte onnistuu tekemään tästä kaikesta herkullista ja nautittavaa kuvataidetta hankalan käsitteellisyyden sijaan.

Magritten ajatus on kirkas. Älyllistä surrealismia alitajunnallisen surrealismin sijaan.

Herkullisia oivaltamisen ja toisaalta ymmärtämättömyyden hetkiä katsojalle.

Magritten tuominen Suomeen on Amos Rexiltä valtava kulttuuriteko.

Näyttelystä muodostuu osiaan suurempi kokonaisuus.

Tämä näyttely, jos mikä, ansaitsisi Amos Rexin ovelle suuret jonot.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .