Törhönen Ylellä: Olen varmaan häirinnyt naisia, väitteet kielisuudelmista ja seksiehdotuksista silti perättömiä

"Aika on muuttunut kuin katkaisijasta vääntämällä".

Seksuaalisesta häirinnästä syytöksiä saanut ohjaaja Lauri Törhönen myöntää, että hän on käyttäytynyt tyhmästi ja harkitsemattomasti. Törhönen kommentoi sunnuntaina Yle TV1:n Arto Nyberg -ohjelmassa kohua, jonka keskiöön hän joutui tammikuun lopulla parinkymmenen naisen tultua asiassa julkisuuteen.

Törhösen mukaan väitteet väkisin annetuista kielisuudelmista tai seksiehdotuksista ovat kuitenkin perättömiä. Hän ei kiistä, että ihmiset muistavat subjektiivisesti niin tapahtuneen, mutta tekijänä on Törhösen mukaan ollut joku muu.

Taideteollisen korkeakoulun professorina vuosina 1995–2006 ollut Törhönen korostaa, että asiassa kyse on harmaan sävyistä mustan ja valkoisen välillä.

– Jos vastaan kysymykseen häirinnästä kyllä, se ei ole koko totuus. Jos vastaan ei, sekään ei ole oikea termi. Olen varmaan temperamenttini vuoksi käyttäytynyt tyhmästi ja harkitsemattomasti. Siitä on voinut häiriintyä.

"Aika muuttunut kuin katkaisijasta vääntämällä"

Törhönen katsoo, että syytöskohun vuoksi hänen maineensa on mennyt lopullisesti.

Konkariohjaajan mukaan miljoonat miehet ovat joutuneet me too -kampanjan jälkeen miettimään, mitä on tullut tehtyä.

– Aika on muuttunut kuin katkaisijasta vääntämällä.

Törhönen painottaa, että elokuvakoulu ja teatterikoulu eivät ole pappisseminaareja. Machokulttuuri on ollut hänen mukaansa pesiytyneenä näille aloille.

– Itse olen machoillut vähemmän. Mutta olen varmaan tehnyt virheitä tämän nykyisen koodin mukaan.

Törhönen kertoo toivovansa, että hänen anteeksipyyntönsä otetaan vastaan.

Törhösen kerrotaan häirinneen naispuolisia opiskelijoita muun muassa toimiessaan Taideteollisen korkeakoulun professorina. Myös 15 Long Play -julkaisun haastattelemaa naista syyttää Törhöstä häirinnästä.

Kohun puhjettua Törhönen jätti eronpyyntönsä Kaapelitalon hallituksen puheenjohtajuudesta. Yhtiö hallinnoi Helsingissä kulttuurin monitoimikeskus Kaapelitehdasta ja Suvilahtea.