TAMPO - Tampo

TAMPO
Tampo
Helmi Levyt
Näyttelijänäkin hyvin tunnettu Markku Peltola teki 2000-luvun puolivälissä kaksi maanmainiota albumia ( Buster Keatonin ratsutilalla ja Buster Keaton tarkistaa idän ja lännen), joilla häntä säesti tietysti Buster Keaton Orkesteri. Peltolan siirryttyä ajasta ikuisuuteen projekti tuli tiensä päähän, mutta soittajistosta muodostui uusi yhtye, Tampereen pojat eli Tampo.

Kuten edeltäjänsäkin, Tampo soittaa puhdasta instrumentaalimusiikkia.

Paletissa on sävyjä useamman maailmankolkan kansanmusiikista, jazzista ja nouseepa mieleen muutama elokuvasäveltäjäkin. Haitari, puhaltimet, kitara ja monenlaiset lyömäsoittimet muodostavat niin kirjavan soundin, että vokalistille ei ole tarvetta.

Albumin pyöriessä mieleen nousee sellaisia adjektiiveja kuin luonnollinen ja teeskentelemätön. Yhtye ei pyri olemaan mitään tai kuulostamaan joltakin, vaan soitto kulkee omia ratojaan. Kappaleiden teemoja kehitellään kiireettömästi pienillä liikkeillä ja nyansseilla, ja kuuntelija uppoaa koko ajan syvemmälle musiikin pyörteeseen. Sieltä tuntuu löytyvän joka vierailulla jotakin uutta ja kiinnostavaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.