Taidetoimikuntien jäsenet nimitettiin – Katri Alatalo puheenjohtajaksi Keski-Suomen taidetoimikuntaan

Kirjailija Katri Alatalo johtaa Keski-Suomen taidetoimikuntaa vuosina 2019–2020. Valtion taidetoimikuntien ja alueellisten taidetoimikuntien tulevat kokoonpanot julkistettiin keskiviikkona.

Alatalon lisäksi Keski-Suomen taidetoimikuntaan valittiin seitsemän jäsentä: muotoilija Jonas Hakaniemi, säveltäjä Pekka Kostiainen, suunnittelijaopettaja Jarmo Laaksonen, valokuvataiteilija Mikko Hietaharju, kuvataiteilija Virpi Lehto, näyttelijä Hanna Malmivaara-Liinoja ja Jyväskylän Kesän toiminnanjohtajan tehtävästä viime vuonna eläkkeelle jäänyt Tanja Rasi.

Valituista Hietaharju ja Lehto ovat olleet mukana Keski-Suomen taidetoimikunnassa jo käynnissä olevalla kaksivuotiskaudella. Uuden toimikunnan jäsenistä Lehto on Joutsasta, muut Jyväskylästä.

Valtion taidetoimikuntia on seitsemän. Niihin ei valittu keskisuomalaisia.

Valtion taidetoimikunnat ja alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä, jotka päättävät taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista. Valtion taidetoimikunnat päättävät myös valtion taiteilija-apurahoista.

Toimikunnat jakavat apurahoja ja palkintoja vuosittain reilut 20 miljoonaa euroa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa kuukauden tarjousjakso alla olevasta linkistä. Saat käyttöösi kaikki digipalvelumme sekä näköislehden.

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .