Taina Haahti: Mariaanien hauta – romaani paremmasta elämästä

Mariaanien hauta – romaani paremmasta elämästä

Taina Haahti on jo aiemmassa tuotannossaan osoittanut hallitsevansa raha- ja bisnesmaailman kuvauksen. Mariaanien haudassa valtapelien kuvaus kattaa myös mikrotason. Mitä tehdä, kun parisuhde muuttuu liikesuhteeksi, jota ylläpitävät vain asuntolaina ja lapset, tässä järjestyksessä?

Keskushenkilö Heli on keskeyttänyt lääketieteen opintonsa lasten takia ja tekee lopulta töitä lääkäriaseman vastaanotossa. Justus, insinööri, kamppailee rakennustarviketoimitusten johtotiimissä.

Heli potee katseen, kosketuksen ja puhumisen puutetta: ”Kun kukaan ei kuule eikä kosketa. Ei katso. Kun tietää oman sydämensä sammuneen ja silti raahaa sitä rinnassaan päivästä toiseen, tuntee sen kuolleen kiven painon.”

Uusi talo vauraalla asuinalueella ei täytä tyhjiötä vaan lisää välimatkaa puolisoiden välillä. Hienot puitteet osoittautuvat kulissiksi. Turhautumista seuraa patoutuminen.

Tuhon ajatukset alkavat itää Helin mielessä: ”Olen lasti nitroglyseriiniä katseettomuuden, kosketuksettomuuden ja puhumattomuuden kuoppaisella tiellä.”

Justuksen näkökulma voisi tulla esille aiemminkin. Se sisältää teräviä huomioita bisneksen tekemisestä ja sen strategioista, huonosta omastatunnosta, jonka pystyy delegoimaan, ja selkäänpuukotuksesta, jolla turvataan oma selusta.

Vanhusten osa ja asema tulee koskettavasti esille leskenä vuosikymmenet eläneen Airan mietteissä. Kepeän alkupuolen jälkeen teos tiivistyy osittain trilleriksi.

Jotkut kankeat summaukset kangertavat kokonaisuutta, ja suureleiset klassikkoviitteet aiheuttavat ajoittain tahatonta komiikkaa, mutta Haahti onnistuu sanomaan paljon läheisyydenkaipuusta ja armottomasta nykymenosta.