Taiteilija heräsi karhunkaatoon

Kajaanissa asuva japanilainen taiteilija Mayumi Niiranen-Hisatomi pystytti Jyväskylän galleria Gloriaan ensimmäisen yksityisnäyttelynsä.

Niiranen-Hisatomi sai ensikosketuksensa Suomeen Jyväskylässä, mutta on asunut nyt jo nelisen vuotta Kajaanissa. Japanilainen nainen ei ole ihan tavallinen näky paikkakunnan katukuvassa.

– Harva paikallinen uskaltaa sanoa muuta kuin terve, Niiranen-Hisatomi naurahtaa.

– Siellä on tosi hiljaista. Aluksi mietin, että missä ihmiset oikein ovat, hän hymyilee.

Rauha ja hiljaisuus käyvät Niiranen-Hisatomille kuitenkin hyvin. On hän ihmeellisemmissäkin paikoissa elänyt.

– Muutettuani Suomeen asuimme mieheni kanssa aluksi kolme kuukautta Nurmeksessa. Heräsimme yhtenä yönä siihen, että joku ampui karhun takapihaltamme, taiteilija kertoo.

Kajaanissa on siihen nähden ollut varsin leppoisaa. Taiteilija ei osaa kuitenkaan sanoa kauanko Kajaanin jakso kestää.

– Olen tottunut muuttamaan. Työtäni voi tehdä missä vaan. Peltikattoja tekevä miehenikin voi helposti vaihtaa paikkaa, koska kattoja on kaikkialla, hän kertoo hymyillen.

Lue Mayumi Niiranen-Hisatomin haastattelu perjantain Keskisuomalaisesta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .