Taking Woodstock

TAKING WOODSTOCK
Ang Leen Taking Woodstock kertoo, kuinka legendaarinen festivaali mullisti uinuvan pikkukylän ja siellä kulahtanutta motellia pitävän perheen elämän.

Demetri Martinin esittämä Elliot Tiber auttelee vanhempiensa lomakeskuksessa lykäten omia unelmiaan tuonnemmaksi. Kun eräs festivaali etsii tapahtumapaikkaa, keksii Elliot keinon herättää sekä motellin että kyläpahasen uuteen eloon. Käsikirjoitus pohjautuu Elliot Tiberin muistelmiin.

Elliotin kotikulmille saapui lopulta puoli miljoonaa hippiä nauttimaan ilmaiskonsertista. Kulissien takaisiin tapahtumiin painottuvassa elokuvassa korostuu kuitenkin pienimuotoisuus ja kotikutoisuus.

Boheemi nuorisojoukko herättää ensin epäilyksiä Elliotin omalaatuisissa venäjänjuutalaisissa vanhemmissa puhumattakaan paikallisista konservatiiveista, mutta rakkauden ilmapiiri tekee ihmeitä. Homot, transvestiitit, Vietnamin veteraanit, motoristit ja tavallisen pulliaiset muodostavat hetkeksi yhden suuren perheen.

Kolmen päivän kukkaisjuhla merkitsee Elliotille itsenäistymisriittiä. Tapahtuman laajemmat seuraukset jäävät tämän näkökulman ulkopuolelle. Hieman yllättäen, mutta perustellusti, itse konserttia ei nähdä. Se on vain kangastuksen lailla kuhiseva valomeri pilvessä leijailevan, maailmaa syleilevän hipin näkökulmasta nähtynä.

Sympaattisessa elokuvassa on yksi ontuva kohta. Elliotin vanhempien kuvauksessa Leen komediantaju ei ole aina ihan parhaimmillaan. Taking Woodstock ei yllä monipuolisen ohjaajan parhaiden teosten, kuten Lust, Caution (2007) ja Brokeback Mountain (2005) tasolle.

Ohjaus: Ang Lee. Rooleissa: Demetri Martin, Imelda Staunton, Henry Goodman, Emile Hirsch. Tyylilaji: Komedia (K 13).