Tampereen teatterisyksyssä nähdään Kekkosta ja klassikoita

Syksyn klassikoihin kuuluu suurmusikaali Viulunsoittaja katolla, jonka ohjaajana on Miika Muranen.

Tampereella nähdään syksyllä klassikkonäytelmiä ja kotimaisia kantaesityksiä. Tampereen Työväen Teatterin ohjelmiston kantaesityksistä yksi on Presidentti ja tyttö, joka perustuu Maarit Tyrkön kirjoihin ja kertoo Tyrkön ja Urho Kekkosen suhteesta. Tytön roolissa on Maija Koivisto, Kekkosena Tommi Raitolehto.

Syksyn klassikoihin kuuluu suurmusikaali Viulunsoittaja katolla, jonka ohjaajana on Miika Muranen. Hän kertoo tiedotteessa, että näytelmä on oman aikamme näköinen. Rooleissa on muun muassa Ola Tuominen, Petra Karjalainen, Petra Ahola, Maria Lund ja Miila Virtanen. Yhteensä näyttelijöitä ja tanssijoita on noin 35.

Luulosairas saa puolestaan uuden tulkintansa Otso Kauton ohjauksessa.

Syksyn tarjonnassa on myös parisuhdekomedia sekä lapsille lorunäytelmä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.