Tangomarkkinoilla tutustuu samanhenkisiin

"Saksalaisetkin tiesivät Seinäjoen tangofestivaalin"

Vaikka tangoa pääsee tanssimaan kesälavoilla, Seinäjoen Tangomarkkinat ovat lajin harrastajille vuotuinen päätapahtuma, eräänlaiset kokoontumisajot.

– Täällä tutustuu samanhenkisiin. Me tulimme nyt Kokkolasta olevien ystävien kanssa, joihin tutustuimme aiempana vuonna täällä Tangomarkkinoilla, kertoo Keski-Suomen Kivijärveltä saapunut Eino Taipale.

Mies sopii tangon ystäväksi myös sikäli, että hänen nimensä liippaa likeltä musiikkilajin aatelista Reijo Taipaletta.

Karavaanari Taipale kertoo odottavansa viiden päivän festivaalilla etenkin uusien tangokuninkaallisten valintaa. Näissä finaaleissa "on aina tunnelmaa".

Taipale harmittelee sitä, että Suomen tv:n pääkanavat ovat pudottaneet Tangomarkkinat ohjelmistostaan. Pienen AlfaTV:n Tangomarkkinoihin liittyvät lähetykset eivät Taipaleen mukaan hänen kotiseudullaan tv:stä näy.

Tangotapahtuman perjantai-illan konserttiin lipun hankkinut Satu Levelä-Ylinen puolestaan muistuttaa, että Tangomarkkinat ovat kasvaneet imagovaltiksi sekä Seinäjoelle että koko Suomellekin.

– Kun tulin työpaikaltani Luxemburgista Suomeen ja tein osan matkaa rahtilaivalla, mukana olleet saksalaiset tiesivät Tangomarkkinat. Taitaa olla niin, että Suomen kannattaa panostaa tällaisiin hiukan erikoisiin tapahtumiin, aina eukonkantokisoja myöten, Levelä-Ylinen naurahtaa.

Perinteinen vai moderni?

Levelä-Ylinen kertoo kuulevansa mieluusti moderneja, uusia tangoja sekä uudenlaisia sovituksia tutuista tangoista.

– Uusittu ilme tuo tangoon jänniä sävyjä.

Eino Taipale sekä Tepuksi esittäytyvä jyväskyläläinen tangomies sen sijaan vakuuttavat, että perinteinen suomalainen tanssimusiikki on parasta.

– Minua on vähän ärsyttänyt se, että tangoja on viime aikoina yritetty sovittaa niin erilaisiksi, Tepu myöntää.

Argentiinalainen perinnetango osuu suomalaisen serkkunsa tavoin kummankin herran musiikkimakuun.

Vaikka Tangomarkkinoiden liki sadantuhannen kävijän yleisö on Taipaleen luonnehdinnan mukaan "aikuista, siis pääosin vähintään keski-ikään yltänyttä", ei tangon tanssiminen hänen mukaansa uhkaa Suomenniemeltä kadota.

– Tanssimassa näkee kyllä nuoriakin.

Levelä-Ylinen aprikoi, kuulevatko nuoret enää perinteistä tanssimusiikkia.

– Nykyiset nelikymppiset kuulivat sitä vielä kotona, kun vanhemmat kuuntelivat vaikkapa Metsäradiota. Musiikki on tottumiskysymys.

Emäntä hakusessa

Heti avajaispäivänä keskiviikkona Tangomarkkinoille oli ilmestynyt myös tapahtuman veteraani Sunny-Esa. Kouvolasta kotoisin oleva tanssimies tarjoutuu haastateltavaksi ja kertoo olevansa matkalla tositarkoituksella.

– Emäntää etsin samalla. Vielä ei ole löytynyt.

Sunny-Esa laskee käyneensä Seinäjoen tapahtumassa ainakin 15 kertaa. Hänelle on laulajista jäänyt mieleen "sydämellinen" Taina Kokkonen.

– Täällä on muutenkin aina hyvä fiilinki. Tango vetää reipasta ja hyvää yleisöä, parkettien konkari tietää.

Sillanpää ja Koriseva nimekkäimmät voittajat

– Seinäjoella järjestettiin ensimmäiset Tangomarkkinat vuonna 1985.

– Suomen iskelmän kärkiartisteista Tangokuninkaaksi on kruunattu muiden muassa Jari Sillanpää, joka voitti kisan vuonna 1995. Arja Korisevan iskelmäura sai lähtölaukauksen, kun hän kipusi ykköseksi vuoden 1989 Tangokuningatar-mittelössä.

– Tangomarkkinoihin on liittynyt myös sävellys- ja sanoituskilpailu.

– Viime vuosina tapahtuma on koonnut Etelä-Pohjanmaalle liki satatuhatta kävijää.

– Tangomarkkinoita televisioi pitkään MTV. Tällä vuosikymmenellä tapahtumaa on voinut seurata Ylen kanavilla, mutta täksi vuodeksi tv-oikeudet siirtyivät pienelle Alfa-tv:lle.