Tanssiryhmä Off/Balance: Hutiklubi

Hutiklubi

Jyväskyläläisen Off/Balancen uusi teos Hutiklubi sisältää nykytanssi-improvisaatiota neljän tanssijan ja yhden soittajan voimin. Eri osioissa yleisön edustajat saavat antaa esiintyjille aiheita tai tyylejä, kuten teatteri-improvisaatiossakin, tai vaikkapa käskeä tanssijaa puhumaan.

Muusikko Lauri Kallio säestää ja ohjailee menoa muun muassa sähkökitaran, huilun ja syntetisaattorin luomalla monipuolisella ja kiintoisalla äänimaisemalla, ja jokainen esiintyjä juontaa vuorollaan. Ryhmä esiintyy ravintolasaliin raivatussa tilassa ja pitää yleisöön rennon jutustelevan kontaktin ilman turhia muodollisuuksia.

Improvisaatio takaa jokaisesta esityksestä erilaisen, ja ensi-illassa jotkin osiot toimivat intensiivisemmin kuin toiset. Ryhmä huokuu kuitenkin niin hyvää energiaa ja varsinkin huumorintajua, ettei tyhjiä hetkiä tarvitse pelätä.

Taitavien esiintyjien liike ja kehonkieli ovat jo itsessään mielenkiintoista seurattavaa, joten ilta kuluu kyllä liiankin nopeasti. Ensi puoliskosta sai vaikutelman hauskasta ja viehättävän kevyestä tanssillisesta välipalasta.

Väliajan jälkeen syntyikin sitten jo yllättävää esitysmagiaa. Pelkkien ”possun ja sinisen kepin” säestämä, liikkeiden valinnasta lähtenyt naistanssijoiden duetto (vai olisiko ollut välillä ihan duello) kasvoi kiehtovaksi pikku teokseksi.

Loppupuolella Kallio kehitti tarjotusta aiheesta hiljentävän kauniin kitarakappaleen. Muuta mielenkiintoista olivat esimerkiksi uskottavan tuskainen tanssisoolo sekä iloisen riehakas joukkoitsemurha.

Koreografia: Jukka Tarvainen. Muusikko: Lauri Kallio. Tanssijat: Elina Häyrynen, Jaakko Nieminen, Katja Sallinen, Jukka Tarvainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.