Tapani Heinonen: Kuka heilutti pesäpuuta

Tapani Heinonen

Kuka heilutti pesäpuuta

Minerva 2015. 359 s.

”Kaupunkilaisserkku oli kääntänyt selkänsä, leikki ja liehitteli neonvaloissa citysinkkuna herrojen kanssa. Ei enää pellon laidassa eikä vanhan veräjän luona vaan punttisaleilla ja baareissa, kahviloissa ja terasseilla. Sellainenko hänestäkin oli kehkeytynyt? Kaupunkilaistunut palveluahmatti, joka halusi nopeasti unohtaa juurensa.”

Jyväskyläläisen Tapani Heinosen (s. 1955) toinen romaani Kuka heilutti pesäpuuta kuvaa yhden perheen taivalta Suomen rakennemuutoksessa maatalousyhteiskunnasta globalisoituneeksi EU-periferiaksi, ”horsmalandiaksi”.

Perheen äidin Alli Kilpinevan muistot vievät aina 1930-luvun loppuun. Aikuisten puheissa halveksittava ihminen on ”lahtari”. Kun Allin poika Roope joutuu ornitologivaimonsa jättämäksi nykyajassa, Roopen katkeruuden kohteeksi ilmaantuu vaimon uusi mies, ”ponihäntäinen Amnesty-uros”.

Lahtarin ja Amnesty-uroksen väliin mahtuu paljon. Sodan särkemä Taisto-isä juo muidenkin psyykejä hajalle. Toinen poika Juha menehtyy onnettomuudessa. Tytär Kaarina päätyy Tukholman kautta pääkaupunkiseudulle yrittäjäksi. Hänen puolisonsa Pertti yrittää selviytyä pimeän siirtotyövoiman jäytämällä rakennusalalla Roopen esimiehenä.

Niin Roopen pöhnäinen alamäki kuin Kaarinan tyhjähkö statuselämä käsitellään perusteellisesti, mutta ilman erityistä kerronnallista särmää. Väkevimmillään romaani on takaumissa, joissa Korpikylän vaikeat ja vaatimattomat olot säkenöivät oivallisen murredialogin ansiosta.

Korpikylästä on kielen ja mentaliteetin osalta valtava matka Töölöntorille. Tämä jännite säilyy onnistuneesti alusta loppuun kannatellen paikoin laahaavaa kerrontaa, joka selittää henkilöitä valmiiksi lukijalle.

Autioituvaa maaseutua ja maaltamuuton jälkeistä juurettomuutta on tarkasteltu vuosikymmenten saatossa runsaasti.

Kuka heilutti pesäpuuta vertautuu sekä nimensä että teemojensa puolesta Matti Pulkkisen debyyttiin Ja pesäpuu itki (1977). Aivan Pulkkisen romaanin monitasoisuuteen Heinosen uutuus ei yllä.

Myös Mikko Niskasen maksimaalisen raastava mestariteos Kahdeksan surmanluotia (1972) kasvoi samasta pienviljelijyyden murtuneesta mullasta. Vaikka elintasossa on niistä päivistä edistytty kosolti, suomalaiset miehet pyrkivät edelleen selviytymään ongelmistaan alkoholin avulla.

Etenkin tässä mielessä Kuka heilutti pesäpuuta on valitettavan tavallinen tarina, johon moni voi samaistua.