Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja

Tapio Koivukari

Unissasaarnaaja

Johnny Kniga 2015. 332 s.

Hentoisen 13-vuotiaan Tuulikki Heinosen maailma on metsissä ja suolla, luonnonhenkiin viittaavien mielikuvaolentojen ja tarinoiden parissa. Fyysisen sairauden koettuaan tyttö lähes omaksikin yllätyksekseen alkaa saarnata, ennustaa maailmanloppua ja kehottaa ihmisiä parannukseen.

Tuulikille puoliunessa tuleva sana on jyrkkää ja ehdotonta, monia kuulijoitaan vakuuttavaa ja vieläpä toteutuvine ennustuksineen havahduttavaa. Ei siis aikaakaan, kun sodassa henkisesti kolhiintuneen Jussi Heinosen rintamamiestontille rakentama pientila on uskovien ja uteliaiden kansanvaelluksen kohteena.

Tapio Koivukari luo Unissasaarnaaja-romaanissaan herkän ja aidonmakuisen kuvan paitsi Tuulikista myös monista muista vakkasuomalaisen kylän ja lähipiirin asukkaista. Kertojat vaihtelevat henkilöiden mukaan.

Taustaa 1940-luvun lopun tapahtumille valotetaan sekä sodan, poliittisten mielialojen, karjalaisten asuttamisen että Australian-siirtolaisuuden kautta.

Tuulikin saarnaaminen luo kansanomaisesti kerrottuun romaaniin keskikohdan, johon muut henkilöt ovat tavalla jos toisella yhteydessä. Saarnoista tarina säteilee ja laajenee ajan ja paikan kuvaukseksi – melko tiiviiksi viritettyä juonta kadottamatta.

Koivukarin tekstissä kiehtoo vakavien elämänkohtaloiden sekä henkilöihin ja ilmiöihin ikään kuin myötäsyntyisenä ja usein huomaamatta liittyvän huumorin rinnakkaisuus. Leppoisa ja miedon ilkikurinen nauru vahvistaa uskottavaa miljöö- ja ihmiskuvausta.

Herätysliikehdinnän synnyttämää inhimillistä hämmennystä ja kolehtirahojen poikimaa aineellista ahneutta traagisemmaksi tekijäksi romaanissa osoittautuu varsinaisen maallikkosaarnaajan ilmaantuminen Heinosten kokouksiin.

Sigurd Sihvonen julistaa sanaa liki siinä kuin Tuulikki, mutta raadollisin, eikä vain aikaan sidotuin motiivein. Vastaavista rikoksista on uutisoitu tuon tuosta nykyäänkin.

Romaanin lopussa Tuulikin perhe ja Sihvonen harhailevat yhteisellä herätys- ja lähetysmatkalla pohjoisessa. Lapin-reissulla romaanin hirtehishumoristiset sävyt käänteineen ja kommelluksineen saavuttavat huippunsa, kuten tunturin laella myös Tuulikin saarnaajantoiminta.

Seikkaperäinen kirjoittaja lennättää tekstiä yksityiskohdilla uuvuttamatta. Unissasaarnaaja etenee eloisana ja kuvallisena. Väreineen, sanomineen ja juonineen kirja näyttäisi otolliselta myös elokuvaksi.