Teatteriarvio: Company Uusi Maailman uutuusteos Krypta on tiiviydessään tyyni, miltei sakraali

Company Uusi Maailma
Krypta
Kantaesitys Juomatehtaan Studiossa 10.5.2019

Kreikkalaisessa mytologiassa manalan pääjoen Styksin yli pääsi, kun maksoi lautturi Kharonille lantin. Jollei maksanut, jäi sielu ikuisiksi ajoiksi vaeltamaan eikä vainaja saanut rauhaa.

Jyväskyläläisen esittävän taiteen ryhmän Company Uusi Maailman tajunnanvirrassa matkataan nyt kultaisia pitkospuita pitkin alisen maailman hautaholviin Kryptaan, jonka hämärässä näyt pysäyttävät ja ääni hakee valon infernaaliseen tanssiin.

CUM on luotsinsa Seija Hakkaraisen johdolla tutkinut usein kiintoisasti erilaisia tiloja: tiloja taloissa, rajoilla ja yhdyskuntien kesannoilla, tiloja välissä, mielessä ja maailmojen laitamilla. Tällä kertaa tila rajaa itsensä pieneksi ja käpertyneeksi, kuin tuhkauurnaksi Älylän arkisen myllerryksen alla. Suurten salien ja ammottavien teollisuushallien sijaan Krypta on salamyhkäisen kryptinen ja merkityksiä täynnä, silti tiiviydessään tyyni, miltei sakraali.

Rytmisestä liikkeestä, äänistä ja fraktaaleista näkymistä syntyy se esikielellinen toinen todellisuus, jonne lautturi vienee meidät takaisin, ehkä sitten joskus. Hienointa esityksessä on, että ensitanssijana toimii valo partnerinaan vaikuttavasti härö ja särkynyt äänimaisema. Kun mies soittaa valoa raivoisasti kuin huippukokki liekittäen miekkakalaa, lähtee irrottelu ihanasti patakintaasta. Ja kun pieni punasilmäinen ”robottiheitin” tahtoo rupatella raavaitten voimistelijanuorukaisten kanssa, herkistää sympatia silmäkulmaa.

Viimeistään kolme pölynimurin näköistä valovoimaista tenoria todistavat performanssillaan, että ihminen ja kone voivat yhteen kiertyessään luoda yllättävää uutta, jotain mitä tieteiskirjallisuuden kyberpunk saattaisi ennustaa.

Jukka Kaikkosen ja Jere Suontaustan musiikki kuljettaa Kryptan kokijan yli vieläpä siitäkin, minne valon ja liikkeen lautta jättää.

Nyanssien ja rytmiikan tarkkuuteen nähden onkin hiukan yllättävää, että esityksen vaisuin osuus ovat sanat, aivan kuin Kryptassa ei pitäisi puhua. Ei sillä, etteivätkö Harry Salmenniemen Yö ja lasi -teoksen tekstit olouttaisi arvoitukselliseen tilaan, jossa kaikki on mahdollista, vaan kun Kryptassa kaikki on mahdottoman mahdollista, uhkaa jäntevyys hukkua skitsoidiin tajunnanvirtaan. Aavistuksen hämäläismurteeseen taittava luenta, kulunut camp-laulanta ja kauttaaltaan tavanomainen puheilmaisu eivät tee oikeutta teksteille eivätkä tue muuten huoliteltua kokonaisuutta. Etenkin Jilka Repo täyttää Krypta-kammion kyllä pelkällä vahvalla läsnäolollaan.

Tietoisen oloinen etäännyttäminen niiskauksineen ja touhuiluineen sopeutuu omintakeisesti televisioalttarin alaiseen kryptokosmokseen, jossa maanalaiset mainarit jatkavat puuhailuaan pyhäinjäännösten parissa tästä ikuisuuteen. Kryptassa aika lakkaa ja alati on, DNA vaeltaa kaksoiskierteellä ja lautta toisensa jälkeen katoaa tapahtumahorisonttiin toivomuslantti mukanaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .