Teatteriarvio: Fingerporia ei kestä selvinpäin

Pertti Jarlan räävittömästä sarjakuvasta syntyi kömpelö tilannekomedia Helsingissä.

Helsingin kaupunginteatteri

Fingerpori

Ensi-ilta Studio Pasilassa 7.2.

Teatterissa tapaa toisinaan esityksiä, joille olisi eduksi se, että katsoja on pienessä sievässä. Helsingin kaupunginteatterin Fingerpori-näytelmä kuuluu tähän kategoriaan. Selvinpäin sen räävittömyys ja kömpelö toteutus eivät oikein naurata.

Totta tietysti on, että harva sanomalehden lukija on Fingerpori-sarjakuvaa nauttiessaan kännissä. Kuulun itsekin siihen ihmisjoukkoon, joka odottaa joka-aamuista Fingerpori-annostaan aamupalapöydässä, mutta kun Pertti Jarlan verbaalikikkailuja ja navan alla liikkuvia rivouksia katsoo kaksi tuntia putkeen teatterissa, vaikutelma on lähinnä vaivaannuttava.

Petja Lähteen kirjoittama näytelmä on luonteeltaan kreisikomedia. Näytelmän alussa Heimo Vesa (Jari Pehkonen) saa kaupunginjohtaja Homeliukselta (Antti Timonen) mahtikäskyn kuvata Fingerporista lutuinen mainosvideo, jotta maalaiskaupunki välttyy kuntaliitokselta suureen Tsadiin.

Tilanteesta toiseen kompasteleva juoni on kuitenkin lähinnä tekosyy, johon on ripustettu mahdollisimman monta puujalkavitsiä. Ne perustuvat yleensä väärinkäsityksiin sanan ja kuvan sekä eri kontekstien välillä. Toisinaan Jarlan verbaliikka taipuu aidosti hauskaksi tilannekomiikaksi (esimerkiksi Jeesuksen "toinen tuleminen" on kiva oivallus), mutta kun niin sanottu punchline on yritetty ladata jokaisen kohtauksen loppuun, intensiteetti tippuu lopulta väistämättä.

Pertti Sveholmin ohjaus lypsää hassuja hahmoja oikein urakalla. Mika Haarasen suunnittelema melko ruma lavasteseinämä näyttää luodun lähinnä ovifarssin tarpeisiin. Vaikka tulemisia ja menemisiä riittää, kokonaisuus jää kovin tasapaksuksi. Tempo ei kiihdy niin kuin sen tällaisessa pöhköilyssä voisi ajatella kiihtyvän.

Hattua on kyllä nostettava Helsingin kaupunginteatterin näyttelijöille, jotka urakoivat melkoisen määrän hysteerisesti liioiteltuja tyyppejä. Etenkin Pekka Huotari vaihtaa hahmosta toiseen uskomattomalla vauhdilla, huipentumana keski-ikäistynyt ja kovin kankea Mustanaamio. Myös Homeliuksen kaksimielisten lausuntojen päätyminen jatkuvasti lööppeihin oli nautittavaa.

Nauruista päätellen monille katsojille näytti joka tapauksessa riittävän illan viihdykkeeksi oikein hyvin se, että Jarlan vitsejä on ketjutettu kahden tunnin potpuriksi. He olivat ehkä nauttineet pari kaljaa enemmän kuin minä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .