Teatteriarvio: Korpilahden nuorten Ronja Ryövärintytär nauraa vääryyksille ja pahuudelle ja ilahduttaa muutamilla kekseliäillä ratkaisuilla

Korpilahden teatteri, ilmaisutaidon ryhmä
Ronja Ryövärintytär
Ensi-ilta Korpilahdella 5.5.2019

“Tää on hyvä leffa!”, tokaisi 5-vuotias poikani Ronja Ryövärintyttären väliajalla.

Varsinaisestihan kyse oli enemmänkin teatterista, mutta oli joka tapauksessa ilo havainnoida, kuinka Korpilahden ilmaisutaidon ryhmän tulkinta Astrid Lindgrenin klassikkosadusta piti noinkin pientä lasta otteessaan koko kaksituntisen ajan.

Erityisesti viisivuotiasta riemastuttivat hauskasti toteutetut, möyriviä laiskiaisia tai mitä lie karvaturreja muistuttavat männiäiset, “Miks varten se silleen teki?” -kysymystään toistelevat, varjoina valkokankaalla nähdyt kakkiaiset sekä kieltämättä myös paskapäitä ja muuta epäkorrektia uhoa sisältänyt dialogi.

“Pahikset”, eli syöjättäret olivat kuulemma ihan “lällyjä”, vaikka jostain syystä pipo menikin silmille niissä kohdin, kun ilkeät syöjättäret ilmestyivät näyttämölle vaanimaan “suloisia ihmislapsia”.

Myös mukana ollut 11-vuotias viihtyi, ja allekirjoittanut myöntää herkistyneensä kyyneliin etenkin toisen puoliajan aikana monta kertaa.

Tulkitsen näiden seikkojen kertovan vuonna 1981 julkaistun sadun voimasta ja ajankohtaisuudesta tänäkin päivänä, ja sen voi lukea ansioksi Korpilahden ilmaisutaidon ryhmälle, joka on saanut tehtyä tutusta tarinasta toimivan tulkinnan.

Ronja Ryövärintytär sijoittuu myyttiseen keskiaikaan, jolloin metsät vielä vilisivät ryöväreitä, maahisia, syöjättäriä ja kakkiaisia. Ronjan syntymäyönä raju salamanisku halkaisee hänen isänsä, ryöväripäällikkö Matiaksen, linnan kahtia ja väliin jää ammottava, kammottava helvetinkuilu.

Myöhemmin Matiaksen linnan toisen puoliskon valtaa kilpaileva Borkan rosvojoukkio. Ryöväri-isät Matias ja Borka ovat verivihollisia, mutta Ronjan ja Borkan pojan Birkin välille syntyy kielletty ystävyys. Kummallekin on pedattu tulevaisuus ryövärijoukon päällikköinä, mutta 11-vuotiaat lapset eivät aio tähän suostua. He vannovat sisarusvalan olla toistensa tukena aina, vaikka tämä vaatisi lähtemistä pois kotoa vaaralliseen metsään ja kuoliaaksi jäätymistä talvipakkasella.

Hieman hitaasti käyntiin lähtevä näytelmä tempaa pikkuhiljaa mukaansa. Vaikka tarinassa on paljon fantasian aineksia, keskeiset teemat ovat yleisinhimillisiä, jopa yhteiskunnallisia, ja siksi koskettavia. Lapsen viattomuus, moraalinen periksiantamattomuus ja puhdas rakkaus saavat verivihollisetkin (joskin pakon edessä) tekemään lopulta sovun ja vannomaan veljesvalan.

Päärooleissa esiintyvät Milla Peltoniemi (Ronja) ja Ronja Tuovinen (Birk) suoriutuvat vaativista rooleistaan mainiosti ja etenkin Tuovisen Birkin läsnäolo on hyvin luontevaa ja uskottavaa. Erityismaininnan ansaitsee myös Borkaa esittänyt Teemu Kalliokoski sekä koskettava kohtaus, jossa yksi Matiaksen ryöväreistä, Pikku-Plootu (Essi Laukkanen) yrittää maanitella Karhuluolaan evakkoon Birkin kanssa asettunutta Ronjaa takaisin kotilinnaan.

Ohjaus: Arja Antikainen, Lotta Hakanen ja Hiski Toikkanen. Näyttelijät: Milla Peltoniemi, Ronja Tuovinen, Rita Miettinen, Emilia Virtanen, Tuukka Anttonen, Essi Laukkanen, Enni Toikkanen, Siiri Sultsi, Teemu Kalliokoski, Saana Montonen ja Elli Koivisto. Valot: Vertti Ruodemäki. Musiikki ja äänet: Samu Hakanen ja Tomi Kuula. Tekniikka: Samu Hakanen. Lavastus: Matti Toikkanen, Aleksi Heino ja työryhmä. Puvustus: Riikka ja Anu Hakanen ja työryhmä. Koreografiat: Ronja Tuovinen ja Lotta Hakanen. Valokuvat: Jenina Salminen. Graafinen materiaali: Tomi Kuula.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .