Teatteriarvio: Kun aika on -naamioteatteriesitys liikuttaa ja uittaa katsojan syviin vesiin Miilussa

Jyväskylän Kansannäyttämö

Kun aika on

Ensi-ilta Teatteri Miilulla 9.3.2019

Jätetään sanat pois. Puhutaan tästä esityksestä ihan hiljaa ja hengitellen, sillä tavalla niin että sydän lyö tahtia ja syvällä sielussa tuntuu kuin joku soittaisi haikeaa sävelmää ja kutsuisi tanssiin. Lämmin kädenojennus: menkää kokemaan Kansannäyttämön esitys, niin tanssitaan yhdessä, kun aika on!

Englannissa näyttelijäksi valmistuneen ja naamioteatteriin perehtyneen Suvi Salomaan käsikirjoittama ja ohjaama Kun aika on kertoo lempeästä leskimies-Erkistä, jonka kotoisat eläkepäivät rakkaan vaimon rintakuvan alla saavat uuden käänteen, kun palvelutaloon muutosta aletaan puhua. Miltä Erkistä oikein tuntuu, eikö elämän pitänyt jatkua kotona loputtomiin? Ja kuka Erkin elämästä päättää, tai milloin edes on oikea aika nousta ja lähteä?

Erkin koskettava tarina kerrotaan naamioteatterin keinoin, ilman sanoiksi sovittuja sanoja. Viisaasti ja ajattoman ajankohtaisesti maailmassaolosta puhuva teos käyttää mykkää kieltä, joka silti soi niin monessa rekisterissä, että varmasti resonoi. Esitys liikuttaa ja uittaa katsojan syviin vesiin, jossa henkilökohtainen yhtyy universaaliin ja yksityisistä monologeista syntyy keskustelua siitä, mistä on vaikea puhua. Aivan kuin rivien välit heräisivät eloon ja se mitä ei sanota, tihkuisi hengitysilmaan. Kovin elämänoloinen naamioteatteri paiskaa eteemme ihmisyydestä sen, minkä voimme aistia naamioista huolimatta tai juuri niitten ansiosta.

Esityksen elokuvallinen musiikki on valittu huolella, ja se johdatteleekin emootioita tyylikkään hienovaraisesti. Tarkasti musiikkiin synkronoidut liikkeet toimivat moitteetta ja tanssin sekä mimiikan keinoja käytetään todella taiten. Erityisesti Erkkiä esittävän Juhani Saksion kehon kieli on vaikuttavaa, vanhuksen hidas valssi haipuu kuin hiljalleen kuulumattomiin. Jos ajatus voi härmistyä nonverbaaliksi ilmaisuksi, niin tässä se nyt on! Naamionäyttelemisessä tarvittavaa rauhaa ja liikkeiden ekonomista täsmällisyyttä löytyy myös monipuoliselta Pablo Delahaylta.

Vaivihkaisin siveltimenvedoin toteutettu lavastus maalaa näyttämölle tunnistettavan kotipesän arkisine askareineen. On Pihlaja-karkkeja, kaurahiutaleita, lankapuhelin ja transistoriradion täydeltä eletyn elämän kuulokuvia. Postitolpan harakka toimii kuin kaikkitietävä kertoja ikään, tuoden hauskoine interventioineen mieleen Uspenskin Fedja-sedän korpin. Haikean kaunis melankolia väreilee kurkunpäässä, kun sanat ehkä katoavat, mutta ihmisen ydin jää. Viis sanoista, kun taika on.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .