Teatteriarvio: Laulua viimeisellä ovella – Laulava hoitaja on kuin kuvaelma elämää

J & J Teatteri

Laulava hoitaja

Ensi-ilta Jämsänkoskella 20.1.2019

Vaalien alla aina riittää vanhuksilla ulkoiluttajia, todetaan Risto Hakolan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä Laulava hoitaja. Ensi-ilta Jämsänkoskella veti salin täpötäyteen eikä suotta: esitys puhuttelee, koskettaa ja kuvaa erästä todellisuutta kaikessa karuudessaan.

Vaaliehdokkaiden tulee käydä katsomassa tämä näytelmä ihan vain muistaakseen, että myös päättämättä jättämisellä on seurauksensa. Tehostetun palveluasumisen yksikössä, mikä on näytelmän miljöö, tulee näkyviin se todellisuus, joka itseään sivistyneenä pitävälle kansalle on häpeä.

Hakola ei arkaile tuoda esiin seikkoja, jotka jokainen omaisiaan hoiva- ja vuodeosastoilla saatellut tunnistaa. Vaikka monet vaalilupaukset on annettu, vieläkin näytelmä syystä tuo esiin sen, miten päättäjille on vaikeaa myöntää, että viimeinen petipaikka on ihmisen koti ja siinäkin ihmisen tulee saada kokea olevansa ihminen.

Hakola on tietoinen dementiapotilaiden mielenterveyden tukemisen mahdollisuudesta ja on kirjoittanut sen näytelmänsä kantavaksi teemaksi. Laulava hoitaja (Marjut Manninen) tekee työtä ymmärtäen kokonaisvaltaisen hoidon arvon. Hän on esimerkki elävästä sydämestä, joka ei tarvitse palavereja eikä luentoja ihminen ihmiselle ollakseen.

Lähihoitaja Kirsi (Kaisa Rantala) työskentelee etäämmältä karaisten itsensä kestämään. Opiskelija Piritta (Saara Koskinen) etsii vasta omaa ammatti-identiteettiään kaivaten myös omiin haavoihinsa sydämenlämmön voidetta. Lääkäri Tuomo (Jouni Leppikorpi) oivaltaa asioita mutta rakentaa enemmän omaa elämäänsä kuin potilaidensa viimeistä matkaa.

Vaikuttavassa ja ihmisyyttä perään kuuluttavassa esityksessä kurkataan myös esimiesten ja omaisten arkeen, eivätkä hoidettavienkaan elämänkohtalot riipaisematta näyttämöllä vilistä. Vakavasta aiheestaan huolimatta esitys ei painosta vaan tulee lähelle myös herkin säikein. Muutamat tutut laulut ovat siitä vahva todiste.

Esitys on pikemminkin kuvaelma elämää, joka meistä useimmalla on edessä, kuin juonellinen draama kaarineen. Esitys pysyy hyvin kasassa, koska sen vahvin side on lämpö – dementikonkin loppuelämän arvostus. Tämä vetoaa ihmiseen, jolla on sydän paikallaan ja arvot kohdallaan.

Laulut ovat osa esitystä, eivät päälle liimattu viihdyke vaan tunteen vahvike. Miksaus teki laulajien äänestä ikävän kuivia, säätöjä kannattaa vielä hioa. Ja laulaa voi koko kropasta, ei näin varovaisesti. Valot ja lavastus toimivat mainiosti kohtausten siirtymissä, ja esittäjien läsnäolo kielii paitsi rooliin paneutumisesta myös aiheen tärkeänä pitämisestä.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Risto Hakola. Paavo Nieminen: musiikin sovitus. Marko Härkönen: lavastus. Jon Pettersson: valosuunnittelu sekä valo- ja ääniajot. Aija Heino: tarpeisto. Rooleissa: Marjut Manninen, Jouni Leppikorpi, Kaisa Rantala, Saara Koskinen, Teija Sneck, Miia-Maria Könkkölä, Pentti Ruukki, Pentti Ilomäki, Seppo Väänänen, Aija Heino, Tani Lindroos.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .