Teatteriarvio: Miksi mies on normi? -kiehtova Medusan huone jatkaa Saara Turusen kirjoista tuttuja teemoja hypnoottisesti

Q-teatteri
Medusan huone
Kantaesitys 21.2. 2019

On näytelmiä jotka saavat katsojan toivomaan hetkellistä identiteetin muutosta. Jos olisin nuori sinkkunainen enkä perheellinen 44-vuotias mies, voisin ehkä samaistua täysillä Medusan huone -näytelmän tunnelmiin.

Silloin ei tarvitsisi käydä jatkuvaa aivojumppaa sen suhteen, kuinka paljon sukupuoli ehkä vaikuttaa omaan tulkintaani. Ei tarvitsisi etsiä myöskään paikkoja puolustuksen puheenvuorolle.

Saara Turusen kirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä on nimittäin vahva syytös omaa sukupuoltani kohtaan. Turusen mielestä länsimainen kulttuuri on ollut alusta asti miesten määrittämää. Naisen osana on ollut sopeutua, häpeillä, pyydellä anteeksi ja poimia identiteettinsä rakennusaineita miesten pudottelemista ”kultajyvistä”.

Medusan huoneen teemat ja tapahtumat ovat osin tuttuja niille, jotka ovat lukeneet Turusen omaelämäkerralliset kirjat Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö. Teatterin lavalla sisältö saa kuitenkin aivan uudenlaista todistusvoimaa.

Medusan huone koostuu keskenään irrallisista kuvista. Näyttämölle tuntuu kuitenkin rakentuvan viitteellinen kasvukertomus naisesta (Katja Küttner), joka ei löydä paikkaansa miesten maailmasta. Häntä ahdistellaan koulussa, ja kotona formuloiden pauhu peittää kaiken alleen. Lisäksi hän vuotaa verta, mitä pitää tietysti hävetä ja peitellä.

Näytelmä viittaa nimellään kreikkalaisen mytologiaan. Tarinan mukaan Medusa oli kaunis neito, joka joutui merenjumala Poseidonin raiskaamaksi ja muuttui hirviöksi. Turunen rakentaa minimalistisista kuvistaan vahvan metaforan, joka tulkitsee antiikin myyttiä tämän ajan kehyksessä äärimmäisen kiehtovalla tavalla.

Näemme maailman, jossa naiset ovat joko miehisen himon kohteita tai hylkiöitä. Medusan alkuperäinen kauneus on valjastettu ihmissuvun jatkamiseen ja markkinavoimille (ilmaisia ämpäreitä!). Hirviönaiset taas saavat vetäytyä loukkoihinsa ja turruttaa omat mielitekonsa esimerkiksi suklaalla.

 

Kuten edeltäjänsä Tavallisuuden aave on Medusan huonekin pitkälti sanatonta teatteria, joka tapahtuu yhdessä niukasti lavastetussa tilassa.

Turusen estetiikan ja rytmityksen taju on vertaansa vailla. Hän luo Q-teatterin näyttämölle sarjan unenomaisia, absurdeja kohtauksia, joissa suurta osaa näyttelee tanskalaisen Agnes Obelin pianomusiikki. Omaperäinen esitystapa ei sovellu välttämättä kovin hienovaraisten vivahteiden esittämiseen, mutta ehkä feministinen taistelu ja metoo-keskustelu tarvitsevatkin tässä vaiheessa juuri arkkityyppejä.

Briljantti kokonaistaideteos vangitsee katsojan kuin hypnoosissa. Hiljaista alakuloa on paljon, toisaalta myös pirullisen purevaa sarkasmia ja lakonistista tylytystä. Aivan hillitön on esimerkiksi parodia miesten lukupiiristä, jossa "sivistyneet miehet" piehtaroivat kanonisoitujen kirjailijoiden (Bukowski, Miller, Houellebecq, Saarikoski) kirjoittamissa seksifantasioissa, kunnes nainen tulee tietysti sotkemaan hyvät kirjallisuusorgiat.

Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Aksinja Lommi ja Ylermi Rajamaa vaihtavat roolista toiseen vimmatulla vauhdilla. Näyttämöllä kaikki kuitenkin tapahtuu kuin hidastetussa filmissä. Pysähtynyt tunnelma ja surrealistiset hahmot tuovat mieleen David Lynchin Twin Peaks -sarjan uninäkymät.

Toistuvasti näyttämölle ilmestyvät esimerkiksi kananaamariin sonnustautunut siivoojanainen, naisvalloituksillaan rehvasteleva sikamies ja pystyyn kuolleet pukuäijät. Turunen näyttää vakuuttavasti, kuinka hienovaraisilla ilmeillä ja eleillä naisten alentaminen, pois sulkeminen ja väheksyntä usein tapahtuvat.

Voimaannuttava loppu tuntuu kuitenkin uskovan tulevaan: on myös niitä naisia, jotka eivät välitä hittojakaan mistään.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .