Teatteriarvio: Nerokkaan absurdia improvisaatiota ihmisen nerokkuudesta

Improvisaatioteatteri Ässiä Hatusta
Ässäkoodi²
Ensi-ilta Ilokivessä 8.5.2019

Improvisaatio on sattumanvaraisuudessaan kiehtovaa. Kuten Jyväskyläläisen Ässiä Hatusta -ryhmän tuoreen Ässäkoodi²-esityssarjan avausillan perusteella rohkenee olettaa, hyvän improvisaation pohja rakentuu vuosien harjoittelulle ja kovalle ammattitaidolle.

Ilokiven esityksessä yleisö osallistui teeman, tarpeiston ja paikan arpomiseen ja valintaan äänestämällä. Muut eivät ymmärrä nerouttasi -teemaisen esityksen tärkeäksi motiiviksi valikoituivat suodatinpussit ja alun miljööksi yhdistyksen kokoustila.

Kuten improvisaatiossa yleensä, myös improvisaatioteatterissa “oikean” ja “väärän” suorituksen raja on hyvin häilyvä ja tarpeeton. Samalla ollaan luovan tekemisen ytimessä.

Kun esimerkiksi lennosta kajautettu repliikki on herkullisella tavalla järjetön, nerokkuuden kokemus lienee voimakas niin yleisölle kuin työryhmälle. On myös vapauttavaa seurata, kun näyttelijöiden pokka on pettämäisillään.

Improvisaatioteatterissa arvokasta on esiintyjien kyky asettua alttiiksi häpeälle ja nauraa itselleen. Etenkin alun jännitteiden jälkeen niin näyttelijät kuin muusikot Juuso Aumala ja Jukka Kääntä vapautuivat irrottelemaan loppua kohden yhä enemmän.

Eräs hykerryttävimmistä hetkistä oli, kun Susanna Juuti ja kitaristi Kääntä alkoivat yhdessä tapailla Myrskyluodon Maijan tunnusmelodiaa sopivan hauskasti kompuroiden. Vahvin puoli esityksessä olivat itsenäiset, toisistaan melko irralliset kohtaukset.

Ässäkoodi²-esityksissä Ässät ovat lisänneet mukaan aivan uuden tason: Käytännössä tason läsnäolo tarkoitti kohtausten vuorottelemista siten, että osa kohtauksista oli Lotta Rautakorven ja Kukka-Maaria Vassisen esittämien sohvaperunoiden keskinäistä kommentointia aiheisiin, joita loput näyttelijät olivat edeltävissä kohtauksissa keksineet.

Viittaus Sohvaperunat-sarjaan oli toki ilmeinen. Sohvaperunat ovat läsnä seuraavissakin esityksissä, mutta muuten luvassa on luonnollisesti jotakin aivan muuta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .