Teatteriarvio: Riihivuoressa ruopataan suomalaisen melankolian mutapohjaa hersyvän hauskasti

Uusi Iloinen Teatteri

Aavan meren tällä puolen

2. esitys Riihivuoren teatterissa 20. 7. 2019

Uusi Iloinen Teatteri pyrkii valloittamaan Riihivuoren. Samoilla eväillä mennään kuin vuosia stadissa: sketsimäistä viihdettä, paljon laulua ja osassa uudet, show’hun istutetut tekstit. Tavoite on viihdyttää yleisöä, naurattaakin ja saada arki unohtumaan.

Timo Kärkkäisen läppäri on rustaillut iloittelun suomalaistangon mestarin, Unto Monosen jalanjäljissä. Aavan meren tällä puolen jo nimenä kertoo, että päälaelleen Satumaa-tangon aihelmat heitetään, samoin käy osalle sovituksistakin: mollista duuriin. Ja eläjien sijaan seurataan vainajia. Makaaberia, absurdia – ja hauskaa.

Satumaan syyhän se todellakin on – että suomalaisen sydämessä värisevät melankolian kielet ja että näemme eniten kauneutta siellä, missä kyyneleet syntyvät. Mutta miksi näin? Mistä alakulon romantisointi? Miksi vaapumme riimeissä, joissa kipu, menetys ja ikävä kietoutuvat janoisiin muistoihin?

Kotimaisen kaihon hilpeää historiaa ammentava esitys pistää pokerinaamankin hymyilemään. Vaikka keinot naurattaa ovat paljon käytetyt, esitys puree. Viimeistään Jussi Lammen ilmestyessä harmaassa peruukissaan ja avatessaan suunsa, ei pokka pitänyt enää kriitikollakaan.

Puntti Valtonen heittää koomikon loistotaidoillaan sellaista settiä, että oksat tippuvat lähipuusta yleisön naurunremakan paineesta. Kaihon mustasydämisimpänä airueena Timo Rautiainenkin kasvattaa esityksen nasevaa, ilmeikästä ja oivaltavaa huumoria äärilleen venytetyllä hahmollaan.

Esitys pääsee vauhtiin varsin jähmeästi. Alkukohtaus junnaa kauan eikä oikeastaan sano mitään vaikka puhetta tulvii kuin koskessa kuohuja. Mutta annas olla, kun yläkerrassa avataan sana-arkku: johan vauhti kiihtyy hamaan loppuun asti taidokkaan estradiviihteen mittoihin.

Monen nykyhittinikkarin biisit saavat kolmiäänisinä sovituksina uutta kuorrutusta Unto Monosen elämänsopasta, jossa riittääkin aineksia niin tragediaan kuin komedianakin. Konserttinäytelmän sijaan ollaan kuitenkin kuin entisajan iltamissa. Thalialle kiitos!

Aavan meren tällä puolen ei ole perinteistä kesäteatteria, vaikka hupailu onkin. Se ei ole juonellinen näytelmä, vaikka siitä tarinakin löytyy. Se ei ole glorifioiva muistelu Unto Monosesta. Kyse on itseironisesta analyysistä, jonka suomalainen kyllä vaivatta tunnistaa ja jonka myötä nauraakin – lempeästi itselleen.

Käsikirjoitus, musiikin sovitus ja ohjelmointi: Timo Kärkkäinen. Ohjaus: Mikko Rantaniva. Koreografia: Helinä Kareinen. Lavastus: Janne Siltavuori. Äänet: Jasper Sarinko. Puvut: Elina Riikonen. Maskeeraus: Annika Seppälä. Rooleissa: Jussi Lampi, Timo Rautiainen, Puntti Valtonen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .