Teatteriarvio: Sydänystäväksi Suomi-neidolle

Riihivuoren teatteri

Suomi-neito 100 v. – Aikuinen nainen

Ensi-ilta Riihivuoren teatterisalissa 7.6.2017

Riihivuoren teatterin esitys perustuu klassikoksi kasvaneiden iskelmien ja osin muunkin lajin musiikin esittämiseen. Ei voi puhua näytelmästä, vaikka biisien välissä draamallista viritystä nähdäänkin.

Laulut, jotka suurimmaksi osaksi esitetään onneksi kokonaan, ovat pääosassa.

Keski-ikäinen yleisö tempautuu esitykseen koko olemuksellaan: pää nyökkyy, kankut jumppaavat ja nilkka vispaa kuin Singerin polkimella ikään. Eikä ihme: Maria Lund, Joni Leponiemi ja Anne-Mari Alaspää osaavat laulaa.

Vähän väliä myös yleisö pääsee mukaan lauluihin, joiden tekstit löytyvät vaivatta muistista.

Ilo on kuunnella laulua silloin, kun esittäjällä on taitoa myös tulkita laulun tekstiä.

Leponiemen versio Tapani Pertun hitistä Natalie on helmi. Elekielen puolella Alaspään Muska-imitaatio Krokotiilirokista lyö ällikällä. Lund on ehkä kauimpana mukavuusalueestaan Lordina, mutta kunnon hevisoundi löytyy kyllä.

Ryhmän moniääninen laulu on puhdasta ja puhuttelevaa. Esitystä kannatteleva kansallinen sävytys ei ole paatoksellista, pikemminkin lempeän humoristista, mutta siellä missä pitää, asiallista ja kunnioittavaa.

Jouni Huhtaniemi elävöittää pitkästä aikaa loistavat koomikon kykynsä estradilla ja naurattaa useissa eri rooleissaan.

Jari Lindström luennoi elävästi kertauskurssin Suomen vaiheista ja johdattelee esitystä uskottavasti. Hitti Aikuinen nainen on tässä esityksessä metafora ja siten pohdittuna sen teksti välittää katsojalle myös esityksen yhteisöllisen sanoman. Hieno oivallus!

Käsikirjoittaja-ohjaaja Heikki Vihinen on tehnyt paljon vaikeita valintoja mitä ottaa, mitä jättää, mutta kyllä valitut ikoniset hahmot Suomi-neidon helmaan kuuluvat.

Parodia elävistä ihmisistä vaatii hyvää makua, ja tässä mielessä minun rajani ylittyi vain Anita Hirvosen hahmosta, niin repäisevän hauska kuin se olisikin fiktiivisenä.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Heikki Vihinen. Kapellimestari: Ari Kankaanpää. Puvustus: Maija Hietala. Rooleissa: Jari Lindström, Maria Lund, Joni Leponiemi, Anne-Mari Alaspää ja Jouni Huhtaniemi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .