Teddy's West Coasters: Volume 1

Teddy's West Coasters

Volume 1

KHY Suomen Musiikki

Arvio: 4/5

Rumpali Teppo Mäkynen on jazz-Suomen johtavia traditionalisteja. On Mäkynen toki kokeillut nykypäivän genrejäkin, mutta veri vetää toistuvasti menneisiin vuosikymmeniin, kauan sitten loistoaikojaan viettäneisiin tyyleihin.

Tällä kertaa Mäkynen vie uusimman yhtyeformaattinsa, kahdeksanmiehisen Teddy's West Coasters -ryhmän, 50- ja 60-lukujen aurinkoiseen Kaliforniaan.

Länsirannikon jazzin ihanteita kantava musiikki on kevyesti liitelevää, melodisuus ja ilmava svengi ovat pääosissa. Sovitukset ovat hyvin huolellisia, haetaan kauniisti soivia pintoja. Mäkynen vuorottelee oivaltavasti pienryhmien ja ensembleosuuksien välillä, ja myös yksilöllinen improvisaatio saa runsaasti tilaa.

Itse pääsen levyyn kiinni juuri muusikkouden, improvisoinnin, soittajien sooloissaan taitavasti hahmottelemien tilojen kautta. Esimerkiksi Mäkysen ja basisti Antti Lötjösen duetto on antoisampi kuin koko oktetin sinänsä moitteettomasti tulkitsema mutta sävellyksenä tavanomainen Those Summer Days.

Myös Jukka Perkon alttosaksofoni nousee loistoon useammassakin soitteessa, ja Mäkysen omaa mielikuvituksellista rumpuraitaa voisi innolla kuunnella ihan pelkiltäänkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.