Teflon Brothers – Valkoisten dyynien ratsastajat

Pyhimyksen, Heikki Kuulan ja Volin muodostama rap-trio Teflon Brothers jatkaa ennakkoluulottomia kokeilujaan. Edellisellä albumilla keinuttiin akustisen bossanovan poljentoon, nyt jorataan turpean bassojytkeen tahtiin. Valkoisten dyynien ratsastajat on yökerhopoppia, teknobiittejä ja rentunruusumaisen iskelmällisiä kulkuja.

Tekstien aihepiirit kiertelevät arkisen ja karkean kuvaston ympärillä, mutta nopeiden ajatussiirtymien ja taidokkaan sanakäsittelyt avulla trio puhaltaa materiaaliinsa eloa. Aluksi läpeensä ironiselta maistuvan lähestymistavan kautta päästään kiinni yllättäviinkin kipupisteisiin.

Levyllä vierailee suomalaisen populaarimusiikin tuttuja nimiä, kuten Olavi Uusivirta, Stig, Meiju Suvas ja PMMP:n Mira Luoti. Heille kirjoitettuihin, usein korostetun imeliin kertosäkeisiin on ujutettu hienovaraista absurdiikkaa, joka purkaa lajityypin kliseitä.

Kolmentoista kappaleen joukkoon mahtuu muutama keskinkertaisuus, mutta valtaosiltaan Valkoisten dyynien ratsastajat on riemastuttavan vahvaa tekoa.