Teija Venhola - Syömään!

TEIJA VENHOLA

Syömään!

Maahenki 2011. 103 s.
Teija Venholan aiheena on ruoka, mutta hän ei suhtaudu siihen itsetarkoituksena tai varsinkaan hienosuisena gourmet-annoksena. Sen sijaan syöminen on luontevan olennainen arkikohta. Toisaalta lauantailenkkiäkin nauttiessa voi ihmetellä, "mitä kuninkaat ja presidentit syövät, jos eivät tällaista ruokaa".

Laukaalaiskirjoittajan teos liikkuu yhtä kotonaan Helsingin ja maaseudun maisemissa, sukupolvien kokemuksissa, kansallisissa käytännöissä. Ateriat ovat välitön ja yhdistävä osa niin perhesuhteita kuin maalais- ja urbaanitunnelmiakin.

Syöminen sinänsä sisältää myös ennakkotoimet, käynnin kaupassa, kasvimaalla, järvellä, metsässä sekä pöytäpuheet, -välineet ja -tavat.

Venhola liittää mukaan repliikkejä ja tunnemuistikatkelmia; eri ikäkausilta nousevia yksityiskohtaisia ja samalla täyteläisiä vaikutelmia. Keskeisintä on lapsuuden maku.

Kukapa ei muista, miten viileään saunaämpäriveteen käsivarret upottaessa "tuntui kuin olisin saanut jäätelöä" tai mikä hämmästys on, kun lusikallisesta viiliä saadaan seuraavaksi päiväksi kehkeytymään iso annos uutta kotiviiliä, ja "… kuinka ihanasti viilin pinnassa oleva samettinen kerros tarttuu lusikkaan ja siitä kitalakeen".

Yksinkertaista

"Peruvellillä" ollessa tärkeiksi käyvät niin mummon kuviollinen pellavapöytäliina, siniraitainen maitokannu kuin luupäiset lusikat. Vanhanaikaisuuteen limittyvät edelleen vaikkapa ajatukset Niskavuorista ja kartanoiden tapeteista.

Matikkakeittoa maistellessa kirjoittaja kuvittelee mummonsa merenneidoksi. Kyllähän kirjassa syödään myös viinilohta ja kirjaimellisia juhlaruokia, mutta enimmiltään kattaus on yksinkertainen. Eräässä vaiheessa kertoja on niin ihastunut Pohjantähden Koskelan Akseliin, että ruoan piti olla sen mukaista - lihakeittoa, perunoita, ruisleipää. Kun Hesan mummo sattuu silloin tekemään suussa sulavia uunipihvejä, on syntyä melkoinen konflikti.

"Unohtumattomaan sardiinipitsaan", joka epäonnistuu, kuuluu Dallasin katsominen tv:stä, ja "puotipaperisilakoita" odotellessa kertoja suomentaa The Beatlesin The Fool on the Hillin sanoja.

Kekseliäistä

Syömään! kattaa ajankuvaa Helsingin kerrostaloasumisesta, paikoista ja ilmiöistä, ja etenee ruoan, kuten karjalanpiirakoiden makuisena maalle. Sumiaisten mökkimaisemissa tarkastellaan muun muassa isän ideoita grillausolosuhteiden edistämisessä. Pallogrillin öljyntuntu ei kauan metsämiesluontoa tyydytä. Puuhiillos on oivallisempi. Lopulta grillipaikkaan on kehiteltävä katos.

Kekseliäisyys omatekoisine ruoan nimineen onkin kirjassa tyypillistä. Jos einestarvikkeita on jäänyt hankkimatta, lisätään monta ripausta mielikuvitusta. "Jääkaapinsiivouskeitosta" tosin tulee epämääräistä, mutta hiutaleista, vedestä ja jauhotilkasta tulella paistuvilla "leipäsillä" herkutellaan - isän armeijatarinoiden maustein.

Kun sympaattinen kirja päätyy omassa leivinuunissa valmistettuihin ruisleipiin Laukaan Leppävedellä, on maukas kierros reseptisivuineen nautittu. Perinne elää nykyajassa. Sillä tavalla ruoasta saa parasta.

"Kypsyvä leipä vakuuttaa minulle, että sekasortoisessakin maailmassa on jotakin pysyvää."

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.