Terveisiä Takapajulasta

TEATTERIKONE

Pumpgirl

ensi-ilta 29.4.2011 Kaupunginteatterin

pienellä näyttämöllä

Irlantilaisen Abbie Spallenin näytelmäteksti on hykerryttävän runsas ja nautittava, josta Vesa Lahti on tehnyt aivan loistavan, suomen kielen nyanssit iloisesti noukkivan käännöksen.

Spallen kiinnittää vuolaassa tekstissään erityisesti huomion sekä maskuliinisen halvaannuttavaan puheeseen, että syvään hiljaisuuteen. Molemmat tapahtuvat samanaikaisesti; rivo puhe sisältää aina viittauksen kuolettavasta vaikenemisesta, toisen tavoittamattomuudesta, lopullisesta tyhjiöstä.

Kolmen henkilön monologit maalaavat elävän kuvan pikkukaupungin halvaantuneesta elämästä, jossain Euroopan laitamilla, missä pimeyden sydän vaanii niin sielussa, kuin räjähtäneen kulahtaneessa maisemassakin.

Spallen tuottaa tekstiä näkymättömästä ja kielletystä, ummehtuneesta kolkasta sivistyksessämme, punaniskojen maasta, sydänten slummeista ja mielenköyhien haja-asutusalueelta.

Aaro Vuotila on ohjaajana saanut käsiinsä unelmien paketin; loistava teksti ja upeat näyttelijät. Hän käsittelee aarrettaan tyylikkäästi ja hellävaroen, pidättelee ja viivyttää hengästymiseen asti.

Vuotilan säveltämä musiikki, ja koko äänimaailma, keinuttaa painajaismaiseen suohon korvaan huohottaen. Pekka Sankilammen lavastus on kaikessa karuudessaan ja kulahtaneisuudessaan nerokas ja toimiva, ja näyttelijät ottavat tilasta myös kaiken irti.

Tekstin sisältämä viiltävä vitsikkyys on oivallisesti visualisoitu - erityisen viehättävä on pystyynnostettu aviovuode, joka töröttää tiukasti paketoituna "rakkauden" linnakkeena.

Teksti herää eloon

Kolme näyttelijää, karu tila ja teksti kuin vuolas virta. Annu Sankilampi, Jukka-Pekka Mikkonen ja Kirsi Sulonen herättävät tekstin eloon ja rakentavat samanaikaisesti elinvoimaisen ja vimmaisen, toisaalta synkän epätoivoisen kuvan - kuin kristalliprisman, jonka pinnoilta valo heijastuu leikittelevän kepeästi, mutta myös viiltävästi sokaisten.

Kirsi Sulonen petettynä ja hylättynä aviovaimona imuttaa ja heruttaa tekstiä niin vangitsevasti, herkästi ja herkullisesti, etteivät ylisanat riitä.

Jukka-Pekka Mikkonen hänen keskenkasvuisena miehenään keikkuu oivallisesti idiootin siitosoriin ja ajattelevan olennon ristiaallokossa, rakentaen hienovaraista ristiriitaa machon puheen ja sisäisen haurauden välille.

Annu Sankilammen Sandra, itse Pumpgirl, jää pelkistetyn viileässä tulkinnassaan etäiseksi ja arvoitukselliseksi paljastaen todelliset kasvot vain lyhyeksi, mutta vaikuttavaksi hetkeksi.

Askarruttamaan jäi, miksi nimihenkilöstä oli rakennettu niin selkeä epätyttö; mikä hänestä tekee halun kohteen? Olisiko erilaisuuden ja erillisyyden voinut rakentaa ehkäpä kepeämmän pinnan alle, enemmänkin sielun tilaksi? Toisaalta tämä typistetty kuva Sandrasta puolustaa paikkaansa; hän on vain kuvajainen.

Käsikirjoitus: Abbie Spallen. Suomennos: Vesa Lahti. Ohjaus: Aaro Vuotila. Lavastus: Pekka Sankilampi. Puvustus: Annastiina Kekäläinen. Rooleissa: Annu Sankilampi, Jukka-Pekka Mikkonen ja Kirsi Sulonen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.