The Maccabees - Given to the Wild

4/5

Raamatun aikakaudelle sijoittuvasta makkabilaiskapinasta nimensä bongannut yhtye on kieltänyt uskonnollisuutensa julkisuudessa useammin kuin kolmesti. Lontoolaiskuusikko  kolmannella täyspitkällään mielenkiintoisen yhdistelmän britti-indietä, progressiivisia vaikutteita ja post-rockia.

Maccabeen sointi koostuu melodisista ja eteerisistä kitaroista, joiden tunnelmointia vahvistaa tyylikkäästi toteutut syntetisaattorisovitukset. Välillä mennään onneksi napakamman rockin puolelle eikä kokonaisuus jää täten haaleaksi.

 Kruunun ja tunnistettavuuden Maccabees-soundille antaa tietenkin laulajakitaristi Orlando Weeksin persoonallinen ja heleä laulu. Yhtye soundaa raikkaalta ja tyylitajuiselta yrittämättä olla pakonomaisesti trendikäs. Mieluisaa kuunneltavaa ainakin Magenta Skycoden, Mogwain ja Sigur Rosin ystäville, oletan. Tuskin Coldplayn nimeen vannovatkaan levyn päälle sylkevät.

Levyn parhaimmistoa on kaunis Child ja progevaihteen päälle laittava Ayla, jonka ääntämysasu ”eila” vie mielikuvitukseni komeasti lavatansseihin. Myös Unknownin minimalistinen kaikupop vie mukanaan.

Albumi paranee paranemistaan kun kuuntelukertoja tulee lisää ja vaikuttaa levyltä, jota on helppo pitää levysoittimessa pitkiäkin aikoja.

Juha Luomala