Tim Hagans - The Moon Is Waiting

Palmetto

Amerikkalainen trumpetisti Tim Hagans tunnetaan pohjoismaissa parhaiten Luulajasta käsin toimivan Norrbotten Big Bandin pitkäaikaisena kapellimestarina.

Viime vuonna Hagansille napsahti jo kolmas Grammy-ehdokkuus, tällä kertaa parhaan instrumentaalisävellyksen sarjassa. Ehdolle asetettu sävellys löytyy luulajalaisten kanssa tehdyltä The Avatar Sessions -levyltä.

Hyvää vastapainoa big band -kuvioille on tämäkin kvartetti. Samalla kun Hagansin sävellystaidot ja kokonaisuuksien hallinta vakuuttavat, hän pääsee nyt kunnolla irrottelemaan, luomaan ja loistamaan nimenomaan trumpetistina.

Pohjoismaista sävyä on nytkin mukana, sillä rumpuja ja vähän pianoakin soittaa oma Jukkis Uotilamme.

Uotila on paitsi Sibelius-Akatemian jazzmusiikin professori, myös edelleen huippuvireinen muusikko. Tällä levyllä Uotila on poikkeuksellisen ärhäkkä, hänhän suorastaan pitää nimekästä amerikkalaisryhmää komennossaan mitä verevimmän nykyjazzin parissa.

Pentti Ronkanen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.