Timo Penttilä: Oikeat ja väärät arkkitehdit – 2000 vuotta arkkitehtuuriteoriaa (Gaudeamus 2013. 317 s.)

Timo Penttilän (1931–2011) postuumisti julkaistu teos on visionäärinen ja rohkea matka arkkitehtuurin olennaisuuksiin, ydinkysymyksiin, joista muodostuu kiinnostava ja paikoin kiehtova kehys Penttilän laajasti ajassa liikkuviin huomioihin.

Kirjoittaja siirtyy vaivatta antiikin ajoista nykyaikaan luonnehtiessaan arkkitehtuurin kehitysvaiheita.

Wienin Taideakatemian professorina vuosina 1980–1998 toimineen Penttilän laaja sivistyneisyys luo oivan taustan hänen pohdintoihinsa. Penttilä ”keskustelee” laveasti arkkitehtien ja filosofien välimaastossa, pyrkii eräänlaiseen arkkitehtonisen tilan laajentamiseen.

Tämän näkökulman mukaisesti arkkitehtuurissa ei ole kyse pelkästään rakennuksista, vaan aineellisen ja henkisen ainutlaatuisesta kohtaamisesta.

Varhaisen arkkitehtuuriteorian kehittäjistä nousee erityisesti esiin roomalainen Vitruvius (70–10 e.a.a.), jonka teos De architectura määrittelee koko joukon alueen perusnäkymiä.

Penttilä luonnehtii teosta lähinnä opetusrunoelmaksi, joka pyrki luomaan tasapainon runon, rakennustiedon ja filosofian välille. Runomitallaan Vitruvius sai harvinaisella tavalla myös lukijansa mukaan arkkitehtuurin kiehtovaan maailmaan.

Aristoteles, Immanuel Kant, Martin Heidegger ja Jacques Derrida ovat filosofeja, jotka Penttilä liittää arkkitehtuurin laajempaan pohdintaan.

Aristoteles vaikutti arkkitehtuurin tieteelliseen puoleen, Kant otti Puhtaan järjen kritiikissään arkkitehtuurin vahvasti esille, Heidegger puhui ajattelusta olemisen talon rakentamisena ja Derrida keskusteli suoraan arkkitehtien kanssa.

Nykyarkkitehdeista Penttilä nostaa erityisesti esiin sveitsiläisen Le Corbusierin (1887–1965). Penttilä teki vuonna 1954 matkan Kreikkaan ja Turkkiin ja hänen esikuvanaan oli Le Corbusierin vuonna 1911 tekemä matkakuvaus Voyage d’Orient eli matka itään.

Penttilän mielestä Le Corbusier oli modernismin suurin mestari, jonka vaikuttavaa haltioitumista saapumisestaan Ateenan Akropolis-kukkulalle Penttilä lainaa vuolaasti.

Penttilä kirjoittaa: ”Le Corbusierille kaikki luovuus tuli sisältä päin. Hän oli arkkitehti Jumalan armosta ja juuri hän osasi erottaa oikeiden ja väärien profeettojen ja apostolien tavoin oikeat ja väärät arkkitehdit toisistaan jo varhaisessa vaiheessa.”

Penttilä korostaa lisäksi Le Corbusierin uraauurtavan teoksen Vers une architecture (Kohti uutta arkkitehtuuria) keskeistä merkitystä, vihkiytymistä asioiden näkemiselle.

Tähän liittyy saksalaisen Edmund Husserlin kehittämä fenomenologia, ”valolla näkemisen” ja ymmärtämisen heijastuma, jota jatkaa ranskalainen Maurice Merleau-Ponty omalla havaitsemisen, uusien ulottuvuuksien kokemisellaan.

Fenomenologian merkitys on noussut arkkitehtien keskuudessa yhä suuremmaksi. Samanlaisia huomioita on esittänyt toinen tunnettu suomalainen arkkitehti ja alueen olemuksellisuuden pohdiskelija, Juhani Pallasmaa omissa teoksissaan.

Timo Penttilän teoksessa on paitsi teoreettista haastavuutta, myös ja ennen muuta kiinnostavia yksittäisiä huomioita ja ajatusviritelmiä. Ne osoittavat selkeästi, miten monipuolisesti tekijä on kyennyt omaa alaansa tarkkailemaan ja kommentoimaan.

Oikeat ja väärät arkkitehdit on huomionarvoisen tärkeä ja hieno teos, jonka pohdinnoissa on harvinaista ylevyyttä. Suomalaisessa kulttuurissa kirja on erittäin merkittävä.

Kirjan lopussa on kuvia ja piirrosmalleja Penttilän päätöistä, joita ovat Ratinan stadion ja Sampola Tampereella, Helsingin kaupunginteatteri ja Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitokset.