Toiseus kohtaa kauneuden

ANNIKA DAHLSTEN
Hysteria
Galleria Harmoniassa
9.5.2010 saakka.
Annika Dahlstenin litografiat kiertyvät kiehtovan teeman ympärille, hänen näyttelynsä käsittelee hysteriaa. Sata vuotta sitten hysteriaksi kutsuttiin naisten sopimatonta ja hallitsematonta käytöstä, jota käsiteltiin psyykkisinä häiriöinä. Naisen rooli yhteiskunnassa oli säädyllisen passiivinen, tyttärenä ja vaimona naista kohdeltiin objektina, mikä rajoitti hänen elinpiiriinsä tiukkojen sopivaisuussääntöjen sisään.

Naisen seksuaalisuutta ja aktiivisuutta yleisesti pelättiin, koska irti päästessään niiden arveltiin kylvävän hulluutta ympärilleen. Etiketti oli luonut koodiston, jossa naisen tahdonilmaukset eivät saaneet muuta kuin hysteerisen tien purkautua. Sen seurauksena esimerkiksi naisten polkupyöräilyä pyrittiin rajoittamaan. Kävi niin kuin pahimmillaan käy: maailma oli tullut hulluksi ja terveet suljettiin mielisairaaloihin.

Dahlstenin grafiikassa hysteriasta tulee ihmeellisellä tavalla käsitettävää. Naisten muotokuvista koostuvissa teoksissa hahmoontuu psyyke ikään kuin totalisoivana elementtinä - kokonaisuutena, joka huokuu yli sen, mitä voisi kutsua visuaaliseksi ensivaikutelmaksi. Väripintoina kuvatut hahmot ovat korostetusti subjekteja. Heihin samastuu ehkä juuri siitä syystä, että hysteerikkoina he edustavat toiseutta.

Dahlstenin litografian tuottama estetiikka syvenee hämmästyttävästi mielleyhtymiin propagandasta. Selkeästi erottuvat julistemaiset teokset ovat visuaalisesti tehokkaita ja sykähdyttäviä, varsinkin kun niistä huokuu tekijän taiturimainen vivahteikkuus. Vuosikymmeniä sitten lakkautettu tautiluokitus onkin yhtäkkiä taas totta.

Hysteria-näyttelyssä on poliittisia sävyjä, jotka kurottavat nykyfeminismiin saakka. Taidehistoria ei juuri tunne naisia, joiden hulluus olisi manifestoitunut estetiikaksi, kuten monilla miesekspressionisteilla. Ehkä juuri siksi Dahlstenin litografiat teepöytäasetelmista tuntuvat kuvastavan kielletyn hulluuden kaikuja, sulkevan sisäänsä epävarmuuden.

Taiteessa kysymykset ihmisyyden perimmäisestä olemuksesta tulevat usein yllättävällä tavalla esiin. Dahlstenin muotokuviin kätkeytyvä salaperäisyys synnyttää jännitteen kuvattuun hahmoon samastumisen ja hänen sisimmän olemuksensa kätkeytymisen välille. Vaikka teoksia ei ole paljon, ne määrittävät tilaa ympärillään ja huokuvat varhaisen modernismin avautumaa kulttuurin ja sen tuottamien ihmiskuvien laajenemiseen.