Tommi Liimatta & Jouni Hynynen - Rillipää ja läski

TOMMI LIIMATTA & JOUNI HYNYNEN
Rillipää ja läski
Johnny Kniga 2010, 270 s.
Rillipää ja läski tarkoittaa Tommi Liimattan ja Jouni Hynysen kirjeenvaihtoa vuosilta 2007-2009. Suomalaisten lauluntekijöiden kirjoittelu on parhaimmillaan hauskaa ja vapauttavaakin tarinointia omasta elämästä ja sattumuksista, huonoimmillaan tyhjänpäiväistä ajatusvirtaa painetussa muodosssa.

Tekijät ovat jo sen verran kokeneita, että osaavat ottaa etäisyyttä julkkisimagoonsa ja keskenkasvuisiin rokkipiireihin. Juopottelu ja sitä seurannut sekoilu ovat silti sopivassa määrin edustettuna miesten kirjeissä. Varsinkin Hynynen on kunnostautunut tällä saralla.

Liimatta on kirjoittajista kaunokirjallisempi ja näsäviisauteen asti nokkela. Hynynen taas karskimpi ja maanläheisempi. Ymmärtävä ja rehellinen ote säilyy kummankin kirjeissä. Väleihin on painettu kivoja itse tehtyjä sarjakuvia. Hauska lisä on lopun Kuka kukin on -tyyppinen nimiluettelo kirjassa esiintyvistä henkilöistä.

Harmittamaan jää dialogin vaimeneminen. Varsinkin Liimattan pitkät matkakirjeet ovat jo selkeää yksinpuhelua. Keskinäinen kommentointihan on ihastuttavan vanhanaikaisten kirjeenvaihtokirjojen idea.

En oikein ymmärrä, miksi tämä piti kustantaa kovakantisena? Kevyeen lueskeluun pokkari olisi ollut halvempi ja toimivampi ratkaisu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.