Tubettajat ovat nyt seuratuimpia nuorisoidoleja – keuruulaislähtöinen Mmiisas suosikkilistan ykkönen

Miisa Rotola-Pukkilan videoblogit käsittelevät esimerkiksi ruokareseptejä ja opiskelijan arkea – mutta myös ilmastonmuutosta ja ulkonäköpaineita.

Tubettajat eli säännöllisesti YouTube-videoita tekevät esiintyjät ovat nousseet suomalaisten nuorten suosikkilistan kärkeen, kertoo Tubecon-tapahtuman teettämä kysely. Kyselyssä nuoria pyydettiin kertomaan seuratuimmat idolinsa.

Ykkössijalle nousi Mmiisas eli Miisa Rotola-Pukkila, 22, jonka etenkin tytöt nimesivät suosikikseen. Toisena listalla on Lakko eli Eric Savolainen, 24, jonka seuraajista suurempi osa on poikia.

Keuruulta kotoisin oleva Rotola-Pukkila opiskelee Tampereen yliopistossa puheviestintää. Sivuaineena on työhyvinvointi, toiseksi sivuaineekseen hän aikoo ottaa markkinoinnin.

– Alusta asti on ollut varmaa, että haluan opiskella kunnon tutkinnon. Some on nyt suosittua, mutta maailma muuttuu nopeasti. Varmaankin tulen aina toimimaan media-alalla, myöhemmin ehkä esimerkiksi konsulttina, hän arvelee.

Ensimmäisen videobloginsa Rotola-Pukkila teki vuonna 2013. Nykyisin hänen blogillaan on hieman yli 320 000 tilaajaa.

– Kun aloitin tubettamisen, olin lukiolainen – ujo pieni tyttö pieneltä paikkakunnalta. Siihen verrattuna tietynlaista varmuutta on tullut, sanoo Rotola-Pukkila.

 

"Aiheet tulevat omasta elämästä"

 

Miisa Rotola-Pukkilan videoblogit käsittelevät esimerkiksi ruokareseptejä ja opiskelijan arkea – mutta myös ilmastonmuutosta ja ulkonäköpaineita.

– Aiheet tulevat omasta elämästä, siitä mikä itseäni kiinnostaa. Tiedän, että tosi moni nuori pitää minua esikuvana, joten kyllä siinä tulee mietittyä, mitä sanoo, sanoo Rotola-Pukkila.

Tällä hetkellä tubettajan mainos- ja muut tulot riittävät Rotola-Pukkilan mukaan toimeentuloon. Yhden videon kuvaamiseen ja editointiin menee muutamia tunteja.

– Suurimman ajan vie ajatteluprosessi. Katsoja ehkä luulee, että video syntyy ihan sormia napsauttamalla, mutta ei se niin ole, hän sanoo.

Kyselyssä haastateltiin noin 500:aa iältään 13–19-vuotiasta nuorta. Osa heistä tavoitettiin puhelimitse, osa nettipaneelissa. Nuoria pyydettiin nimeämään 3–5 idolia, joita he säännöllisesti seuraavat. Kyselyn teki Taloustutkimus.

– Ihmiset usein seuraavat useita samantyyppisiä henkilöitä, sanoo Tubeconin taiteellinen johtaja Jonna Paananen.

 

"Trump on ilmiö"

 

Jonkinmoisena yllätyksenä kyselyn tilaajille tuli se, että varsin monet pojat kertoivat seuraavansa Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia. 16–19-vuotiaiden poikien listalla Trump nousee ykkössijalle.

– Trump on ollut paljon esillä mediassa, hän on ilmiö. Osa Trump-vastauksista varmaan on huumorivastauksia, arvioi Jonna Paananen.

– Tulos kertoo, että nuoret ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista ja haluavat pysyä kärryillä. Osa pojista kertoi seuraavansa myös Sauli Niinistöä ja Juha Sipilää, vaikka nämä eivät nousekaan aivan kärkeen, hän jatkaa.