Tule on minun nimeni – Joni Matti Joutsijärvi

JONIMATTI JOUTSIJÄRVI Tule on minun nimeni (ntamo 2007, 114 s.)

Jos runoudesta kirjoittavista pitäisi valita yksi, ottaisin Jonimatti Joutsijärven (s. 1984). Esimerkistä käy Risto Ahdin kokoelman kritiikki nettilehti Kiiltomadossa. Sama, mistä pidän Joutsijärven arvosteluissa, toimii myös esikoiskokoelmassa: runoilijan sydän on avoin erilaisuudelle. Poissa ovat akateeminen pinnistely, jonkun koulukunnan edustaminen tai henkilökohtaiset vihat.

Avaramielinen maailmaan heittäytyminen tuo jo kokoelman nimessä ja ensisäkeissä mieleen whitmanilaisen tulevaisuususkon: "Kuuntelen miksi te olette kaikki ihmisiä/ minussa ei ole pelkoa, alan tunnistaa/ mikä ääni tulee sisältä ja mikä ulkoa".

Toisaalta esikoinen kaivaa kirjallisesta muistista, toisaalta se kartoittaa näkymätöntä. Tuntemattomalle altistumisen ihmeeseen liittyy kokoelman viimeinenkin säe "Something unknown is doing we don't know what". Nettihaulla säe löytyy astrofyysikko Sir Arhur Eddingtonilta lainattuna Joutsijärven blogista Vapaasti tilkitty, jossa kerrotaan taustaa myös kirjoitusvirheeksi epäilemälleni sanalle tartaruoja.

Esikoisen lähestymiskulman vastakohdaksi haen esseisti Antti Nylénin käsityksen siitä, että sanat ovat aseita ja kaunokirjallisuuden ydin on viha. Näin ehkä syntyivät Pentti Linkolan ja hänen sotapolvensa tappavimmat jutut, mutta Joutsijärven runo ei suostu näihin sulkeisiin, vaikka hän tietää niin kynän kuin tien olevan aseita: "tie, ase, jonka raskaat luodit kiihtyvä sekunnissa sataan kilometriin tunnissa".

Runossa sana voi olla niin paljon muuta kuin ase; yhdestä merkistä avautuu toiseuksia, joista meille ei ollut aavistusta. Joutsijärven sanoin: "Veteen tarttuu maku kaikesta ympröivästä/ niin kuin runoihin, runot ovat herkempiä". Ilman vihaa runon mahdollisuudet tuntuvat juuri nyt laajenevan niin teoksissa kuin netissä. Esikoisen sanoin: "kaikki sanat/ pakahtuvat onnesta että saa antaa/ maailmalle takaisin täysin sen vihasta välittämättä/ toisen maailman - rakkaus ei ole yksityistä".

Joutsijärven runo on myös leikkisä, ja ilo yleisemminkin tuntuu pulppuavan uudessa runoudessamme, kuten vaikkapa Henriikka Tavilla ja Lassi Hyvärisen esikoisessa Riippuvat puutarhat (ntamo 2008). Tavin esikoiseen Esim. Esa verrattuna Joutsijärvi hakee kuitenkin riemunsa lähteitä syvemmältä ruumiista, mieluummin meditoimalla kuin kirjomalla tekstin pintaa esim. sanaleikeillä.

Syvemmän tien löytämisestä malliksi säe "löysin sydämestäni taivaallisen rauhan aukion" ja kaksi kysymystä: "olivatko esineet ainoa mitä rautakauden ihmiset halusivat muistaa?" ja "Miten kuvata kerrostaloa rakastettuna".

Vastaaja tulee "metsässä lintujen lävistämäksi" ja hänen on oltava "aava kuin jumala" kestääkseen minuutensa tyhjenemisen, mikä on edellytys sille, että oppii olemaan läsnä äärirajoillaan ja kirjoittamaan niin kuin hyönteiset ja kuolleet.

JOUNI TOSSAVAINEN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.